Coco de mer

Praslin tai Curieuse, Seychellit, Intian valtameri, 1900-luvun alku, yksityiskokoelmasta Suomesta.

Seychellit on saarivaltio Intian valtameressä, noin 1600 kilometriä Afrikan mantereesta itään, Madagaskarin pohjoispuolella. Seychellit koostuu noin 115 saaresta, joista 33 on asuttuja. Väkiluvultaan se on Afrikan pienin valtio. Seychellienpalmu (Lodoicea maldivica) on palmulaji, jota kasvaa luonnonvaraisena vain muutamilla Seychellien saarilla. Se kasvaa 25-35 metriä korkeaksi. Palmun kypsä hedelmä on halkaisijaltaan 40–50cm ja se painaa 15-30 kg. Hedelmän sisällä oleva siemen on kasvikunnan suurin. Siemenen kehittyminen palmussa kestää 6-7 vuotta. Palmut ovat joko uros- tai naaraskasveja, ja vain naaraat kantavat hedelmää. Toisin kun tavallisen kookoksen (Cocos nucifera) hedelmä, painava seychellienpalmun hedelmä ei pysty leviämään kellumalla rannikolta toiselle vaan se uppoaa pudotessaan mereen. Meren pohjassa hedelmän kuori alkaa kuitenkin aikaa myöden lahota, sen ydin hajoaa ja pähkinän sisälle muodostuvat kaasut saavat sen nousemaan pintaan. Vuosisatojen ajan näitä jättimäisiä siemeniä ajautui merivirtojen kuljettamina muun muassa Malediivien saarten rannoille ja muualle Intian valtameren alueella. Kukaan ei tiennyt mistä nämä mystiset siemenet ilmestyivät ja pian niiden ympärille syntyi lukuisia legendoja.

Seychellienpalmun siemenen erikoisen, hävyttömänäkin pidetyn muodon katsottiin muistuttavan naisen pakaroita ja toisen puolen vatsaa, häpyä ja reisiä. Poikkeava ulkomuoto lisäsi entisestään siemenen mystiikkaa. Malaijilaiset merimiehet olivat aluksistaan nähneet kookaiden siementen "putoavan ylöspäin" Intian valtameren pohjalla kasvavasta sankasta metsästä. He päättelivät, että pähkinöiden täytyy kasvaa vedenalaisessa kookospalmussa. Massiiviset pähkinänkuoret saivatkin pian nimekseen coco de mer, "meren kookos". Kuuluisan italialaisen tutkimusmatkailijan, Antonio Pigafettan (1491- 1531) kuten myös Hollannin Itä-Intian kauppakomppanian pestaaman, saksalais-hollantilaisen luonnontutkijan ja tutkimusmatkailijan Georg Eberhard Rumphiuksen (1627-1702) mukaan malaijilaiset uskoivat, että tämä merenpohjassa kasvava palmu oli myös valtavan linnun, tai linnun piirteitä omaavan myyttisen olennon, garudan (Arabiassa Rukh) koti. Afrikkalaiset kansat taas uskoivat että coco de mer-pähkinöitä pudottelevien palmujen latvat kykenivät kurottautumaan merenpinnan yläpuolelle, ja kun näin tapahtui, niiden aikaansaamat jättimäiset aallot eivät päästäneet lähellä olevien alusten purjehtia pois. Tämän jälkeen garudat söivät loukkuun jääneet merimiehet alukselta yksi kerrallaan.

Malediivien saariryhmässä taas kaikki rannoille ajautuneet coco de merit täytyi kuolemanrangaistuksen uhalla luovuttaa kuninkaalle. 1500-luvulta alkaen coco de mer oli myös jokaisen varakkaan eurooppalaisen aatelisen hankintalistalla. Mystinen "meren kookos" oli ehdoton osa taidetta, outouksia ja luonnonhistoriaa pursuilevissa kummallisuuksien kabineteissa. Toisinaan coco de merien kuori koristeltiin arvokkailla jalokiviupotuksilla, tai niistä valmistettiin kulhoja. Useimmiten kuori vain kiillotettiin ja asetettiin sellaisenaan näytille. Brittiläisen kenraalimajurin, Charles George Gordonin (1833-1885) vieraillessa Seychelleillä vuonna 1881 tämä tuli vakuuttuneeksi siitä että Seychellit olivat kadonnut Eedenin puutarha, Seychellienpalmu hyvän ja pahan tiedon puu ja sen valtavat siemenet raamatun mystinen kielletty hedelmä.

Huippukuntoinen, kookas coco de mer 1900-luvun alusta. Kaunis syvän vaaleanruskea patina. Alkuperäinen, luonnollinen pinta. Iänmukaista vähäistä kulumaa ja naarmuja. Coco de merin pinta on käsitelty suojaavalla mehiläisvahalla ja sellakalla. Kooltaan noin 24,0cm x 22,0cm x 12,0cm.

Viittaukset, lainaukset & lähteet:

Coco de mer: The Forbidden Fruit, Kaushik Patowary, Amusing planet, April 21, 2017.(https://www.amusingplanet.com/2017/04/coco-de-mer-forbidden-fruit.html)

West Australian Nutgrowing Society Yearbook, (PDF), 1976. p. 15. (https://web.archive.org/web/20100524190057/http://www.wanatca.org.au/Q-Yearbook/Y2all.pdf)

Legends of the Coco de Mer, Anne Pinto-Rodrigues, Passage, September/ October 2016, p.22.

Nature's strongholds: the world's great wildlife reserves, Laura Riley & William Riley, Princeton University Press, p. 511, January 3, 2005.(https://archive.org/details/bub_gb_icMuBQhW4vgC/page/n507/mode/2up)

Most Famous of All Palms Coco de Mer, New York Times, January 28, 1906. (https://timesmachine.nytimes.com/timesmachine/1906/01/28/101763855.pdf)

Grail trail: Coco-de-mer, Johnny Morris, The Daily Telegraph, London, 15 May 2004.