Keraaminen astia "Lekythos"

320 €

Antiikin Kreikka, Attika, Ateena, n. 500eaa - 400eaa., yksityiskokoelmasta Tanskasta.

Antiikin Kreikka on termi, jolla kuvataan antiikin kulttuurin muinaiskreikkaa puhuneita alueita. Se ei rajoitu nykyisen Kreikan valtion alueisiin, vaan siihen sisältyvät myös alueet, joille helleeninen kulttuuri antiikin aikana levittäytyi.

Attika oli yksi antiikin Kreikan maakunnista. Kreikkalainen joonialaisten heimo oli asuttanut Attikan jo varhain ennen vuotta 2000 eaa., ja oli oman käsityksensä mukaan asuttanut Attikaa aina. Siksi Attikan joonialaiset eli attikalaiset pitivät itseään autoktoneina eli maasta itsestään syntyneenä alkuperäisväestönä. Attikan vanhin jako asutuksiin oli perinteen mukaan peräisin Kekropsilta. Tämä jakoi Attikan kahteentoista itsenäiseen yhdyskuntaan, kaupunkiin (polis) tai kylään (kōmē), jotka olivat Kekropia eli Ateenan kaupunki, Tetrapolis, Epakria, Dekeleia, Eleusis, Afidna, Thorikos, Brauron, Kytheros, Sfettos, Kefisia ja Tetrakomoi. Ateenan kaupunkivaltiosta tuli viimeistään geometrisella kaudella Attikan johtava kaupunki ja muut kaupungit tulivat sen vallan alle. Kreikkalaisessa mytologiassa tapahtuma sijoitettiin jo varhaisempaan aikaan, ja Attikan yhdistäjänä ja kansallisena heeroksena pidettiin Theseusta.

Attikan kansa jakaantui klassisella kaudella kymmeneen fyleen eli eräänlaiseen äänestyspiiriin. Ne oli luotu Kleisteneen johdolla tehdyssä uudistuksessa noin 508 eaa. korvaamalla vanhat neljä fyleä uusilla. Kyseinen uudistus oli keskeinen osa Ateenan demokratian kehitystä tyrannian kauden jälkeen. Fylet olivat Erekhtheis, Aigeis, Pandionis, Leontis, Akamantis, Oineis, Kekropis, Hippothontis, Aiantis ja Antiokhis. Jokainen fyle oli jaettu demoksiin, jotka olivat Ateenan kaupunginosia tai eri puolilla Attikan maaseutua sijainneita muita kaupunkeja, kyliä tai alueita. Jokainen kansalainen kirjattiin jäseneksi yhteen demokseen. Klassisen kauden demoksia oli 139. Attikaan kuuluivat myös saaret Salamis ja Aigina. Mainittujen kaupunkien ja demoksiksi laskettujen kylien lisäksi Attikan alueella oli myös lukuisia muita asutuksia, linnoituksia ja muita kohteita. Linnoituksia sijaitsi erityisesti Boiotian vastaisella rajalla, jonka linnoituksia Attikan luoteisosassa olivat Drymos, Melainai ja Panakton, ja pohjoisosassa Parnes-vuoren rinteillä Harma ja Leipsydrion. Attikan keskeisiä kulttipaikkoja olivat Ateenan lukuisat temppelit, kuten Athenelle omistettu Parthenon; Eleusiin Demeterin kulttipaikka, joka tunnettiin Eleusiin mysteereistä; Oropoksessa sijainnut Amfiaraion, Brauronissa sijainnut Artemiin kulttipaikka, Halai Aiksonideen Apollon Zosterin temppeli, Halai Arafenideen Artemis Tauropoloksen temppeli sekä Sunionissa sijainnut Poseidonin temppeli.

Kreikkalainen keramiikkataide oli hyvin korkeatasoista. Keramiikka-nimityskin tulee Ateenan savenvalajien kaupungionsasta nimeltä Kerameikos. Savea (keramos) oli saatavilla kaikkialla Kreikassa. Parasta savimaata keramiikan tuotannon kannalta oli tarjolla Attikassa, Ateenan seudulla. Siinä oli paljon rautaa, mikä teki keramiikasta oranssinpunaista. Korintin seudun savi oli vaaleampaa ja kellertävämpää. Attikalainen keramiikka oli kreikkalaisen keramiikan tärkein paikallismuoto korinttilaisen keramiikan ohella. Sen päävalmistusvuodet olivat noin 600–350 eaa., ja se hallitsi markkinoita noin vuodesta 550 eaa. lähtien. Keramiikkakeskuksissa saviaines koottiin ja jalostettiin saostusaltaissa, jolloin sen jakaminen eri sakeusasteisiin oli helpompaa. Keramiikka-astiat valmistettiin yleensä käyttäen apuna dreijaa eli savenvalajan pyörää. Astia muovattiin joko yksiosainena tai osissa, niin että jalka-osa, runko, kaula ja mahdolliset kädensijat valmistettiin erikseen ja liitettiin myöhemmin savilietteellä yhteen. Kuivuttuaan valmis astia maalattiin. Perusväri oli musta. Maalaustyyliin vaikuttivat myös muodissa olleet koristetyylit ja aikakauden trendit. Suosittuja menetelmiä oli astian maalaaminen siveltimellä joko kokonaan tai osittain mustaksi. Tekniikoita oli monia: mustakuvio-, punakuvio-, sekä valkopohjatekniikat. Attikalainen keramiikka oli aluksi mustakuviokeramiikkaa ja myöhemmin pääasiassa punakuviokeramiikkaa. Musta maali oli savilietettä, johon käytettiin muun muassa rautaoksidia, potaskaa ja silikonipitoista savea. Kiinnitysaineena käytettiin muun muassa ureaa ja viinietikkaa jotka paloivat pois uunissa, kiinnittäen samalla maalin astian pintaan. Maalaamisen jälkeen astiat poltettiin samassa uunissa kolmessa eri vaiheessa. Lämpötilaa vaihdeltiin prosessin aikana noin 850-950 asteen välillä. Samalla hapen määrää lisättiin ja välillä vähennettiin. Attikalaista keramiikka myytiin kaikkialle kreikkalaiseen maailmaan Välimeren ja Mustanmeren alueille.  Jo sodan aikana noin 430 eaa. alkaen keramiikan valmistus alkoi nousta myös muualla, kuten Suur-Kreikassa ja muualla eteläisen Italian alueella (mm. Apulia, Campania, Daunia, Gnathia), johon siirtyi paljon attikalaisia vaasimaalareita, ja johon tämän seurauksena kehittyi niin kutsuttu eteläitalialainen keramiikka 300-luvulla eaa. Attikassa tuotettiin vielä niin kutsuttua Kertš-tyylin keramiikkaa, jossa oli päällemaalauksia lisäväreillä. Se oli suunnattu uusille markkinoille Mustanmeren alueella.

Antiikin Kreikan yleisimpiä astiatyyppejä olivat nesteiden kuljettamiseen ja säilyttämiseen tarkoitetut suurikokoiset astiat (mm. amphorae, pithos, pelike, hydria ja pyxis) joista useimmat oli varustettu tukevilla kantokahvoilla, toisin kun isokokoisissa sekoitusastioissa (krater ja dinos), joissa ei yleensä ollut kantokahvoja tai varsinaista jalka-osaa. Näitä käytettiin muun muassa veden ja viinin sekoittamiseen. Kannuissa ja maljoissa (mm. oinochoe, kantharos, phiale, kylix, skyphos ja loutrophoros) oli useimmiten pitkät kantokahvat (ne oli erityisesti suunniteltu helpottamaan astian nostamista lattialta, mikäli astian käyttäjä lepäsi vuoteella aterian aikana). Pienikokoisissa, korkeakaulaisissa astioissa (mm. lekythos, aryballos ja alabastron) taas säilytettiin parfyymejä, öljyjä ja muita kosmeettisia aineita. Lekythos tai lekyytti (m.kreik. λήκυθος) on antiikin aikana käytetty keraaminen öljypullo. Varhaisimmat attikalaisen keramiikan mustakuviotekniikalla koristellut lekyytit tehtiin 500-luvulla eaa., ja saivat muotonsa mahdollisesti korinttilaisesta keramiikasta. Attikalainen hartialekyytin alkumuoto kehittyi noin vuoteen 560 eaa. mennessä, ja kanonisoitui perustyypiksi vuosisadan lopulle tultaessa. Lekyyttejä käytettiin paitsi arkikäytössä myös uskonnollisissa seremonioissa ja erityisesti hautausrituaaleissa, kuten ruumiin voitelussa. Niitä myös asetettiin vainajien haudoille. Tämä käy ilmi siitä, että niitä on löydetty paljon hautausmailta, sekä vaasimaalauksista, joissa lekyytit esitetään usein haudoilla. Monet näistä maalauksista on tehty lekyytteihin itseensä.

Äärettömän kaunis, pienikokoinen lekythos eli hartialekyytti. Suiposti alaspäin kapenevassa pullossa on ohut kaula, matala jalka ja yksi pystysuora kädensija, joka saa alkunsa hartiasta ja kaartuu kiinni kaulan alaosaan. Lämpimän oranssiin savipintaan on maalattu mustalla klassinen palmetti-aihe ornamenttien ympäröimänä. Sen molemmille puolille on maalattu seisovat ihmishahmot. Jäänteitä punaisesta maalista. Piirtimellä kaiverretut yksityiskohdat korostavat vaatteiden laskoksia. Lekyytin hartiaosaa koristaa kolme lehtiaihetta. Iänmukaista vahvaa kulumaa. Suuosa ja osia jalasta murtunut aikakaudella. Mineraali- ja kalkkijäämiä, maa-ainesta ja pölyä. Kooltaan noin 12,9cm x 6,1cm x 6,1cm. Paino n. 88g.

Viittaukset, lainaukset ja lähteet:

A History Of Ancient Greece, Claude Orrieux & Pauline Schmitt Pantel, Wiley-Blackwell Publishing, 1999.

Ancient Greece: A Political, Social, and Cultural History (4th edition), Sarah B. Pomeroy, Stanley M. Burstein & Walter Donlan, Oxford University Press, 2017.

The Technique of Attic Vase-Painting, Joseph V. Noble, American Journal of Archaeology 64, no. 4 (1960), pp. 307–18. (https://doi.org/10.2307/501329.)

Ancient Greek Pottery, Mark Cartwright, World History Encyclopedia, last modified March 16, 2018. (https://www.worldhistory.org/Greek_Pottery/.)

Uncover the History of Ancient Greek Pottery and How It Evolved Over Centuries, Emma Taggart, My Modern Met, July 17, 2021.

Athenian Vase Painting: Black- and Red-Figure Techniques, Department of Greek and Roman Art, October 2002, In Heilbrunn Timeline of Art History, New York: The Metropolitan Museum of Art. (http://www.metmuseum.org/toah/hd/vase/hd_vase.htm)

The Athenian Pottery Trade, John Boardman, Expedition Magazine 21.4 (1979): n. pag. Expedition Magazine. Penn Museum, 1979. (http://www.penn.museum/sites/expedition/?p=4466)

The Ancient Shape of Attica, J. L. Myres, Greece & Rome 12, no. 35/36 (1943), pp. 33 - 42. (http://www.jstor.org/stable/642047)

Lekythos, Classical Art Research Center, University of Oxford.(https://www.beazley.ox.ac.uk/carc/Home)

Ancient Greece, An Illustrated History, Nigel Rodgers, Lorenz Books, 2017.

Uncover the History of Ancient Greek Pottery and How It Evolved Over Centuries, Emma Taggart, My Modern Met, July 17, 2021.

4 Kreikkalainen Taide, H18 Taidehistoria, Tuomo Laine, 11.11.2011.

"Attika, attikalainen tyyli, attikalainen vaasimaalaus, joonialaiset, lekyytti", Antiikin käsikirja, Paavo Castrén & Leena Pietilä-Castrén, Otava, 2000, s. 70–71, 241, 299.

Taiteen pikkujättiläinen, WSOY, 1995, s. 375.