Keraaminen astia "Harappan"

myyty

Varhainen Harappan-kulttuuri, Sindh, Pakistan, n. 3200 eaa - 2600 eaa, yksityiskokoelmasta Tanskasta.

Indus-kulttuuri (kutsutaan myös Harappa-sivilisaatioksi ja Saraswati-kulttuuriksi) oli Intian niemimaan vanhin korkeakulttuuri joka kukoisti nykyisen Pakistanin ja Luoteis-Intian alueella noin 3200 eaa - 1900 eaa.  Se oli yksi maailman vanhimmista kaupunkisivilisaatioista, ja se muistutti huomattavan paljon Mesopotamiaa ja faaraoiden Egyptiä. Kulttuuri syntyi ennen indo­eurooppalaisten arjalaisten tuloa. Lähi-idässä kesytettiin eläimiä ja opittiin viljelemään kasveja jo noin vuonna 10 000 eaa. Sieltä taidot levisivät vähitellen jokaiseen ilmansuuntaan. Pakistanin rajaseudun vuoristolaaksoihin taidot pääsivät viimeistään 7000 eaa. Tämän jälkeen alueen neoliittiset ja sen jälkeen kalkoliittiset kyläyhteisöt kehittyivät edelleen. Noin 4000–3500 eaa. alkaen kuparikautiset maanviljelykylät levittäytyivät muutamassa sadassa vuodessa Induksen tasangolle. Myös Gangesin yläjuoksulla ja Deccanin ylängöllä oli joitakin maanviljely-yhteisöjä, mutta ne eivät olleet yhtä kehittyneitä kuin Induksen alueen vastaavat.

Ravijoen mukaan nimetty Ravi-vaihe kesti noin vuodesta 3300 eaa. vuoteen 2800 eaa. Kauppareitit ulottuivat mereltä pitkin Indusjokea pohjoiseen ja lännen vuorille. Tunnettuja keskuksia olivat muun muassa Amri ja Rehman Dheri, jossa oli yli 10 000 asukasta. Tuon ajan Hakra-keramiikkaa pidetään monesti Indus-kulttuurin edeltäjänä. Vuonna 2800 eaa. alkanut Kot Diji -vaihe puolestaan johti varhaisharappalaisesta kulttuurista varsinaiseen Indus-kulttuuriin. Kot Diji -vaiheen aikana kaupunkeihin alkoi kehittyä keskushallintoa ja elämisen taso alkoi nousta. Monet esiharappalaiset keskukset paloivat ennen Indus-kulttuurin nousua. Harappa-kulttuuri alkoi noin vuonna 2600 eaa. Klassisen Indus-kulttuurin synty tapahtui pohjoisessa Kot Dijin, Rehman Dheri ja Banawalin kolmiossa välillä noin 2800/2700–2600 eaa. ns Kot Diji -vaiheessa. Tällöin yksi keskus lienee valloittanut laajan alueen, ja perustanut Indus-kulttuurin asutuskeskuksia. Indus-kirjoitus syntyi jo 1700 eaa. Noin 2400 eaa. alkoi merikauppa Mesopotamiaan. Noin 2350 eaa. Akkadin kuningas Sargon suuri mainitsee Meluhhan, kaukaisen idässä olevan maan kirjoituksissaan. Monien mielestä Meluhha oli muinainen Intia ja Pakistan. Niin sanottuja Indus-sinettejä on löydetty laajalta alueelta Lähi-idästä ja Keski-Aasiasta. On mahdollista, että Indus-kulttuuriin viitataan sumerilaisten teksteissä nimellä Meluhha (toinen vaihtoehto nimelle Meluhha on Egypti)

Indus-kulttuurin vaikutusalue oli valtava, nykyisen Länsi-Euroopan kokoinen (noin 1,25 milj. neliökilometriä). Alue ulottui Himalajan juurelta Arabianmerelle, Ghaggar-Hakrajoelta aina myyttiseIle Saraswatijoelle. Saraswati tunnetaan tosin enää vain uskonnollisista teksteitä. Indus-kulttuuri ei kuitenkaan muodostanut vain yhtä valtakuntaa, vaan ilmeisesti muinaisen Sumerin tai antiikin Kreikan kaltaisen kaupunkivaltioiden yhteisön. Eri alueiden välillä oli suuria eroja, oli autiomaita, korkeita vuoria, suuria jokia (mm. Saraswati-joki), hedelmällisiä jokitasankoja, kukkuloita ja tiheitä metsiä. Indus-kulttuuri rakensi ajan mittapuulla suuria, kymmenien tuhansien asukkaiden kaupunkeja, joista tunnetuimmat olivat Mohenjo-Daro, Harappa, Lothal sekä Dholovira.

Mohenjo-Daro (kuolleiden kumpu) oli muinainen kaupunki Indusjoen laaksossa nykyisessä Pakistanissa. Se sijaitsee 400 kilometriä Karachista, Sindhin provinssissa. Se on todennäköisesti ollut yhdessä Harappan kanssa harappalaisten valtakunnan pääkaupunki. Kaupungin ala oli huipussaan jopa yli 300 hehtaaria. Kaupungissa lienee asunut noin 35,000 - 40,000 asukasta. Kaupungin kukoistusaikaa kesti noin 800 vuotta kolmannella ja toisella vuosituhannella ennen ajanlaskun alkua. Sen loisteliaat, monikerroksiset talot oli rakennettu lähes kokonaan poltetusta tiilestä vuosina 2500 - 2100 ennen ajanlaskun alkua. Kaupungit oli rakennettu samankaltaisten ruutuasemakaavojen pohjalta ja ne olivat muodoltaan suorakulmaisia. Kaupungissa oli noin 10400 taloa. Talojen ala kattoi noin 50–150 neliömetriä. Kaksitoista, noin 9-14 metrin levyistä pääkatua jakoi kaupungin kahteentoista kortteliin, joista yksitoista oli asuinkortteleita ja viimeisessä, muista erillään olevassa korttelissa oli linnakkeen muodostava tekokumpu, jossa oli useita rakennuksia. Linnoituksen ala on 12 ha. Mohenjo-Daro oli ensimmäinen merkki kaupungistumisesta Etelä-Aasiassa, ja moni itämaisista sivilisaatioista otti mallia sen kaupunkisuunnittelusta. Useimmissa taloissa oli oma kaivo ja kylpyallas. Osassa kaupungeista oli myös ensiluokkaiset vesijohdot ja maanalaiset viemäriverkostot. Mohenjo-darossa sijaitsi lisäksi valtava yleinen kylpylä.

Indus-kulttuurin talous perustui maanviljelyyn (mm. vehnä, ohra, hirssi, taatelit, seesami) jota tuki kehittynyt kaupankäyntijärjestelmä. Lisäksi harjoitettiin karjanhoitoa (vesipuhveli, Zebu-karja, lampaat ja vuohet), kalastusta, erilaisia käsityöläisammatteja sekä kaupankäyntiä. Kastelujärjestelmä Indus-kulttuurissa rakennettiin jo 3200 eaa., mutta varsinaiseen kukoistukseensa kulttuuri nousi n. 2600 eaa. otettuaan käyttöön pitkiin matkoihin soveltuvat alukset, joiden avulla voitiin pitää yhteyksiä sekä Indus-kaupunkien kesken että ulkomaille.

Indusjoen ja sen sivujokien varrelle syntyi pronssikautista korkeakulttuuria jo ennen Egyptiä (7000 eaa - 3000 eaa) ja Mesopotamiaa (6500 eaa - 3100 eaa). Intialaistutkijoiden suorittamissa kaivauksissa (aiemmin tutkimattomilla paikoilla Haryanan, Bhirranassa ja Rakhigarrhissa) löydetyt ruukunsirpaleet pystytty ajoittamaan miltei kuuden tuhannen vuoden taakse (Early Mature Harappan-vaihe) ja sitä edeltäneet kulttuurikerrokset (Pre-Harappan Hakra-vaihe) jopa kahdeksan tuhannen vuoden ikäisiksi. Varhais-Harappan-kulttuuria edeltäneissä vanhimmissa kerroksissa (Pre-Indus Valley Civilization phase, n. 9000 vuotta sitten) oli jo jälkiä laiduntamisesta ja varhaisista viljelijäyhteisöistä. Varhaisella Harappan-kulttuurilla viitataan ajanjaksoon 3200 eaa - 2600 eaa. Arkeologi Gregory Possehlin mukaan "varhainen Harappan" muodostui neljästä, toisiinsa läheisesti liittyvästä eri kulttuurista. Nämä ovat: Amri-Nal (nimetty kahden eri alueen, Amrin ja Nalin mukaan) joka sijaitsee Sindhissä, Pakistanissa sekä Gujaratissa, Intiassa. Kot-Diji-kulttuuri. Khaipurista Sindhistä ja sen lähialueilta on löydetty yli sata Kot-Dijin kulttuuriin kuuluvaa historiallista aluetta. Damb Sadat: tämän kulttuurin alueita on löydetty Belutšistanista (historiallinen alue joka rajoittuu Lounais-Pakistaniin, Kaakkois-Iraniin ja Etelä-Afganistaniin). Sothi-Siswalin-kulttuuri, sijaitsee nykyisen Hanumangarhin-alueella, Rajasthanissa, Intiassa ja käsittää yli 165 muinaista kohdetta. Kaksi sen kohteista on kooltaan yli 20 hehtaaria.

Lumoavan kaunis, keraaminen zoomorfinen kaadin esittää neljän lyhyen jalan (jotka lähes kokonaan kuluneet pois) varassa seisovaa eläintä (mahdollisesti pässiä, nautaa tai härkää). Käsin muovatun, pyöreäkylkisen astian päällä kaareva kantokahva. Eläimen takapäästä kohoaa lyhyt kaula jossa klassinen (trefoil) nokka ja koristeellinen panta. Hyvässä kunnossa. Iänmukaista kulumaa, lohkeamia ja pieniä kolhuja. Eläimen sarvet puuttuvat. Astian pohjassa ja sen sisällä runsas mineraalikerrostuma. Naarmuja, likaa ja pölyä. Kooltaan noin 15,5cm x 8,5cm x 12,0cm. Paino n. 333g.

Lainaukset ja viitteet:

The Harappan Civilisation: Its Sub-cultures, Roshen Dalal, The Pioneer, Thursday, 10 May 2018.

Indus Valley Civilization, Mark, Joshua J., World History Encyclopedia, Last modified October 07, 2020 (https://www.worldhistory.org/Indus_Valley_Civilization/).

The Chronology of Prehistoric North-West India, Stuart Piggot, Penguin, Harmondsworth, 1950

The Harappan Civilization, Tarini Carr, Archaeology Online.

Indus Civilization, R.K. Pruthi, Discovery Publishing House, 2004, s. 157.

The Neolithic in Baluchistan: New Evidence from Mehrgarh, M. Lechevallier and G. Quivron, South Asian Archaeology 1979: pp. 71-92.

Encyclopedia of Ancient Asian Civilizations, Charles F. W. Higham (toim.), New York: Facts on File, 2004. New York: Facts on File, 2004.

Mohenjo Daro, Alex Whitaker (www.ancient-wisdom.com).

Les Cites Oubliees de I'ndus: Archeologie du Pakistan, J.F. Jarrige, 1988, pp. 105-107.

Oxygen isotope in archaeological bioapaties from India: Implications to climate change and decline of Bronze Age Harappan civilization, Sarkar A., Mukherjee A., Bera M., Nature, Sci Rep 6, 25 May 2016.

Matkaopas historiaan: Intia, SinhaRaja Tammita-Delgoda, Kuopio: Puijo, 1996.

Intian kulttuuri, Asko Parpola (toim.), Helsinki: Otava, 2005.

Muinaisten kulttuurien arvoitukset, Jennifer Westwood, Otava, 1998, s. 192–194.