Seremoniallinen trumpetti "Dama"

95 €

Dogon-kansa, Bandiagara, Mali, 1900-luku, yksityiskokoelmasta Hollannista.

Dogonit (kutsutaan myös nimillä Kaador, Kaado) ovat kansa joka elää Malin kaakkoisosassa ja Burkina Fasossa, lähellä Niger-joen mutkaa. Dogoneita arvellaan olevan noin 600,000 henkeä, joista suurin osa asuu Bandiagaran kalliojyrkänteiden läheisyydessä. Bandiagaran jyrkänne on yli 150 kilometriä pitkä ja paikoitellen yli viisisataa metriä korkea kalliomuodostelma. Kallion jyrkkiin rinteisiin on louhittu asuntoja, varastoja ja alttareita. Alueen historia juontaa tuhansien vuosien taakse. Dogonit saapuivat oletettavasti alueelle noin 1200-1300-luvulla. Dogonien mukaan alueella oli elänyt ennen heitä kansa nimeltä Tellem. Karusta ja maanviljelylle epäsuotuisista maastosta huolimatta useimmat nykypäivän Dogoneista ovat maanviljelijöitä. Tärkeimpiä viljelykasveja ovat hirssi, riisi, tupakka ja sipulit. Lisäksi omaan käyttöön viljellään durraa, maniokkia, maapähkinöitä ja kalabasseja. Ruokavaliota täydennetään villivihanneksilla, mukuloilla, juurilla, pähkinöillä ja hunajalla joita naiset keräävät kylän rajojen ulkopuolelta.

Dogonien kylät on rakennettu kalliojyrkänteiden rinteille ja niiden alapuolelle, lähelle kaivoja tai muita vedenottopaikkoja. Tyypillinen kylä käsittää noin 44 rakennusta jotka on rakennettu kylän vanhimman miehen talon (ginna) ympärille. Dogonien kylän on sanottu muistuttavan makuullan olevan ihmistä. Kylän tärkein rakennus, initioitujen miesten kyläkokouksissa ja tapaamisissa käytetty "sanojen talo" (tunnetaan nimellä Tógu nà) sijaitsee tämän ihmishahmon "päässä". Arvokasta rakennusta reunustaa kahdeksan kookasta paalua, joihin on toisinaan kaiverrettu esi-vanhempia esittäviä kuvia. Kookkaammissa kylissä on tavallista että naapurustossa (nongu) on useampi Tógu nà. Miesten talon vieressä on yleinen kenttä tai aukio (tei) jota käytetään seremonioiden aikana ja jolla kylän lapset leikkivät. Muta- tai olkikattoiset viljasiilot ovat yleinen näky Dogon-kylissä. Sylinterin muotoiset, mudasta, lannasta ja oljista rakennetut, korkeat viljasiilot/aitat on pystytetty kohotettujen perustusten päälle. Viljasiilon kyljessä on kaiverruksin koristeltu, neliömallinen puu-ovi, joka johtaa rakennuksen sisälle (ovien taidokkaat kaiverrukset kuvaavat usein hetkiä siilon omistavan perheen historiasta). Kylissä on useita erilaisia viljasiiloja/aittoja. Miesten aittaa (guy ana) käytetään hirssin ja durran varastointiin, kun taas toinen aitta toimii äkkäiden miesten suojana (guyo togu). Neliönmallista naisten aittaa (guyo ya) käyttävät ainoastaan naiset henkilökohtaisten vaatteittensa ja korujensa säilyttämiseen. Kuukautisten aikana naisten katsotaan olevan epäpuhtaita. Kuukautisten ajaksi naiset muuttavat erilliseen rakennukseen (punulu) kylän laidalle. Dogonien henkinen johtaja ja päällikkö (Hogon) valitaan kylänvanhimpien joukosta. Hän asuu yksin omassa rakennuksessaan. Dogonit uskovat että pyhä käärme (Lébé) vierailee öisin päällikön luona, puhdistaen tämän ja jakaen tälle loputonta viisauttaan.

Dogonien animistinen, hyvin monimutkainen uskomusjärjestelmä pitää sisällään muun muassa kaksoisjumalan (Nommo), joka kuvataan usein ihmisenä jolla on kiiltävän suomuinen käärmeen vartalo. Toisaalta mommo kuvataan myös "meren jumalaksi" joka laskeutui taivaalta valtavalla, lentävällä aluksellaan ja jonka odotetaan palaavan pian takaisin maapallolle. Naamioitujen miesten salaseura tai yhteisö nimeltään Jeme (kutsutaan myös virheellisesti nimellä Awa) on vastuussa rituaalisten tanssien ja seremonioiden järjestämisestä edesmenneiden henkien ohjaamiseksi elävien maailmasta kuolleiden maailmaan. Dogonit käsittelevät kuolemaa ja suremista useiden eri tapahtumien ja kulttien avulla. Näistä tärkeimmät ovat varsinainen hautajais-seremonia (nyû yana, baga bundo tai yimu gono), dama-seremonia ja singui. Nyû-seremonian aikana vainajaa surraan yleisellä tasolla. Dama-seremonian ("suremisen loppuminen") tarkoitus on ohjata vainajan sielu (kikinu) uuteen maailmaan. Kuolemaan liittyvistä seremonioista Singui on loppujen lopuksi kaikista tärkein. Merkityksellinen, monitasoinen Singui-seremonia järjestetään noin 65 vuoden välein ja sen tarkoitus on kunnioittaa vanhan sukupolen väistymistä ja uuden nousua. Itse seremonian katsotaan kestävän jopa seitsemän vuotta. Sen aikana initioidut miehet käyttävät useita erilaisia koristeellisia naamioita ja tanssivat pitkissä kulkueissa. Initioiduista miehistä koostuva Singui-yhteisö/salaseura on tärkeässä roolissa koko rituaalin ajan. Yhteisön sisällä puhutaan omaa "puskien" kieltä (singui so) joka kertoo muinaista tarinaa universumin synnystä, ihmislajin elämästä ja kuolemasta maapallolla. Singui-yhteisö valmistautuu rituaalin järjestämiseen hyvissä ajoin. Tähän kuuluu muun muassa asuminen kylän ulkopuolella kolmen kuukauden ajan, muilta kyläläisiltä näkymättömissä. Singui-yhteisöön kuuluvia miehiä kutsutaan nimellä Olubaru. Singui-seremonian näkyvin tunnusmerkki on "suuri naamio" (Wara tai Dannu) joka valmistetaan uudelleen joka kuudeskymmenes vuosi edellisen naamion tilalle. Tämä yhdestä puusta veistetty, koristeellinen naamio on useita metrejä pitkä. Kuten arvella saattaa, naamiota ei ole tarkoitus kantaa kasvoilla. Naamion "ääni" (imina-na) syntyy sen metallikoristeiden osuessa naamion pintaan.

Dogon-kansan sisällä toimii useita eri lahkoja. Lébé-kultissa palvotaan muinaista esi-isää Lébé Serouta, ensimmäistä kuolevaista, joka muutettiin käärmeeksi. Lahko keskityy maanviljelyyn ja luontoon. Lébélle on pystytetty oma mudasta tai savesta tehty alttari.  Lébéä juhlitaan vuosittain ja seremonia kestää kolme päivää. Binu, Binou tai Bini on yliluonnollinen ja suojeleva jumalhahmo (Ogol-du-bas, Ogol-du-haut) joka ilmestyy ihmisille eläimen, esimerkiksi puhvelin, kaimaanin tai pantterin hahmossa. Binulle on pystytetty alttari ja oma toteemieläin-veistos. Alttarilla uhrataan kanoja ja vuohia. Lisäksi jumalalle tarjotaan keitettyä hirssiä. Dogonit uskovat että kylissä elävät (inneomo) että kuolleet (innepuru) elävät rinnakkaisessa, symbioottisessa liitossa. Taivaan jumalan (Amma) tehtävänä on ylläpitää elävien ja kuolleiden maailmojen tasapainoa. Ammaa juhlitaan myös kerran vuodessa järjestettävässä seremoniassa jossa tälle tarjotaan ruoka-uhrina valkoista, keitettyä hirssiä. Kaikki muut lahkot ja kultit on suunnattu Ammalle.

Dogon-kansan perinteinen taide keskittyy vahvasti seremonianaamiohin ja veistoksiin. Dogonien parissa tunnetaan yli seitsemänkymmentäviisi erilaista naamiotyyppiä. Näistä ainakin kolmella (Satimbe, Kanaga ja Sirige) katsotaan olevaan maagisia voimia. Dogon-naamiot esittävät usein kylien ulkopuolella majailevia "puskien" henkiä ja niiden salaisuuksia. Hautajaisten aikana henget siirtyvät luonnosta kylän rajojen sisäpuolelle. Siringe-naamio kuvaa kylänvanhimman taloa, ginnaa. Naamio on "suuren naamion" tavoin useita metrejä pitkä. Kulmikas, puisilla raajoilla varustetun Kanaga-naamion on sanottu kuvaavan lintua tai feminiinistä henkeä. Satimbe-naamion päällä on puusta kaiverrettu, myyttinen naishahmo joka esittää "ensimmäistä naista joka löysi ja käytti naamiota".

Kaunis ja iäkäs seremoniallinen trumpetti on valmistettu sarvesta. Trumpetissa ääni tuotetaan samalla tavalla kuin kaikissa aerofoneissa, eli puhallisoittimissa: soittaa painaa suukappaleen huuliaan vasten ja puhaltaa. Huulten värähtely saa ilmapatsaan soittimen sisällä värähtelemään, ja ilmapatsaan taajuusvaihtelut aistitaan äänenä. Varhaisimmat puhallinsoittimet valmistettiin eläinten sarvista ja kookkaista kotiloista. Erikoisen trumpetin keskelle on kaiverrettu esi-isää esittävä hahmo. Hyvässä kunnossa. Iänmukaista kulumaa ja käytön jälkiä. Likaa ja pölyä. Metallikoristeissa ruostetta. Kooltaan noin 34,0cm x 4,8cm x 3,5cm.