Kokoelma värttinän kehriä "Quimbaya"

125 €

Esikolumbiaaninen aikakausi, Manabí- ja Quimbaya-kulttuuri, Ecuador ja Kolumbia, n. 500jaa- 1500jaa, yksityiskokoelmsta Hollannista.

Esikolumbiaaniseksi taiteeksi katsotaan kuuluvan kaikki ne alkuperäiskansojen luomat esineet jotka ajoittuvat toiselta vuosituhannelta ennen ajanlaskumme alkua aina Kristoffer Kolumbuksen saapumiseen saakka (1492), jolloin eurooppalaiset valloittivat olemassa olevat intiaanikulttuurit. Useimmat esikolumbiaaniset sivilisaatiot katosivat kuitenkin jo ennen eurooppalaisten saapumista ja ne tunnetaan ainoastaan arkeologisten kaivausten perusteella. Tunnetuimmat korkeakulttuuriset paikat olivat mayojen kaupunkivaltiot sekä atsteekkien ja inkojen imperiumit. Myös Kolumbian intiaanikulttuurit voidaan luokitella kehittyneiden joukkoon, samoin Pohjois-Amerikan Mississippin kulttuuri.

Värttinä on kehräämisessä käytettävä työkalu. Se koostuu noin 30 senttimetriä pitkästä puupuikosta (keppi, kara), jonka toisessa päässä on paino eli kehrä (vauhtipyörä). Varren yläpäässä on toisinaan koukku helpottamassa kehräämistä. Värttinän pyörivän liikkeen avulla kasvikuiduista tai karstatusta villasta saadaan yksinkertaista lankaa. Värttinäkehruu on ikivanha tapa. Arkeologiset löydöt viittaavat sen olleen käytössä jo 3000 ennen ajanlaskun alkua. Ensimmäiset kehrätyt langat tehtiin pyörittämällä kuituja käsien välissä tai esim. reittä vasten. Jo kivikaudella keksittiin käyttää värttinää apuvälineenä kehräämisessä. Rukki on huomattavasti uudempi keksintö.

Värttinällä kehrätessä kuontalosta tai lepeestä eli kuiturullasta venytetään pieni alku kiertämällä kuituja vähän yhteen suuntaan ja liitetään tämä kiinni värttinässä olevaan lankaan. Tämän jälkeen värttinä pyöräytetään samaan suuntaan kuin alussa kierretyt kuidut ja värttinä pudotetaan kädestä. Syntyy kiertoliike, joka pyörittää kuidut yhteen suuntaan kierteelle. Värttinällä kehrätessä on varottava, ettei syntynyt langankierre pääse kuontaloon. Tätä kontrolloidaan sormenpäillä. Kuiturullasta päästetään kierrettäväksi sopiva määrä kuituja, joita venytetään samalla. Venytys ja kierteen määrä sekä pyörimisnopeus muodostavat yksinkertaista lankaa. Tämä esilanka kierretään sormien ympärille, mistä lanka pyöritetään värttinän varteen. Jotkin värttinätyypit kieputtavat langan suoraan tainaksi värttinän varteen, useimmat kuitenkin vaativat erillistä varteen pyöritystä. Pyörittämällä värttinää myötäpäivään saadaan Z-kierre. Jos värttinää pyöritetään vastapäivään, saadaan S-kierrettä. Useisiin tarkoituksiin lanka täytyy vielä kerrata.

Meksikon ylätasangoilla eläneiden asteekkien parissa kehrät tunnettiin nimellä malacates, espanjassa husos, ja klassisessa arkeologiassa kehriin viitataan yleisesti termillä fusaiola (Funes Sánchez 1970). Kehrät valmistettiin useimmiten luusta, poltetusta savesta, kivestä (mm. obsidiaani) tai puusta. Myös kilpikonnan kuoresta, luonnonkumista ja auringossa kuivatusta savesta muovailtuja kehriä on löydetty. Useiden esikolumbiaanisten kulttuurien parissa värttinän kehrät olivat merkittäviä symbolisia lahjoja joita annettiin tyttölapselle tässä syntymän johdosta. Ne olivat myös tärkeitä hautalahjoja joita tavattiin laittaa naispuolisen vainajan mukana matkalle tuonpuoleiseen. Kehriä onkin löydetty erityisen paljon tietyistä arkeologisista kohteista, mm. Länsi-Meksikosta (n. 900jaa - 1500jaa), Manabín maakunnasta, Ecuadorista (n. 500jaa - 1500ja) sekä Quimbaya-kulttuurin parista, Cauca-joen laaksosta, Kolumbiasta (n. 500jaa - 1000jaa).

Värttinän kehrät ovat pieniä, halkaisijaltaan noin 2,0cm - 5,0cm kokoisia, reiällisiä painoja, jotka kiinnitettiin värttinän varren toiseen päähän. Värttinöitä tunnetaan ylä- ja alavartisia, joista alavartinen (kehrä sijaitsee värttinän yläpäässä) on soveltunut paremmin ohuiden säikeiden kehruuseen. Isompi ja painavampi kehrä pyörittää värttinää pidempään kuin pienempi ja kevyempi. Toisin sanoen, mitä pienempi värttinän kehrä on, sitä ohuempaa lankaa syntyy. Arkeologisissa tutkimuksissa on pystytty osoittamaan että asteekkien parissa pieniä, alle 18 gramman painoisia ja sileäpintaisia kehriä käytettiin etupäässä hienon puuvillalangan kehräämiseen, kun taas paksumman ja karkeamman magueyn (Furcraea andina-kasvista saatava kuitu) kehräämisessä käytetyt kehrät olivat rakenteeltaan huomattavasti raskaampia (n. 34 g.) ja ne oli usein koristeltu syvillä uurteilla ja/tai muottien avulla painetuilla kuvioilla (Smith and Hirth).

Kehrät valmistettiin käsin muovailemalla tai yksinkertaisten muottien avulla. Ensimmäisen polton jälkeen kehrät kastettiin värikkääseen (usein punaiseen tai mustaan) savilietteeseen jonka pintaan varsinaiset koristekaiverrukset raaputettiin. Tällöin saven oma väri tuli esille savilietteen alta. Toisinaan kaiverrettuja uria korostettiin valkoisella kaoliinisavella tai muulla väripigmentillä. Kehrien pinta kiillotettiin monesti sileillä kivillä ennen toista polttoa.

Rakenteeltaan useimmat värttinän kehrät ovat pyöreitä tai puolipyöreitä, pitkulaisia ​​tai kartiomaisia, pientä helmeä muistuttavia tai laakean kiekon mallisia. Kehrien muodot ja koristelutekniikat vaihtelivat suuresti eri aikakausien ja kulttuurien mukaan (Funes Sánchez, 1970:58). Kehrien koristelussa suosittiin erityisesti geometrisiä ja abstrakteja aiheita. Antropomorfisia ja zoomorfisia aiheita on löydetty etupäässä vain Guangala-kulttuurin (n. 100eaa - 800 jaa) ja Manteño-kulttuurin parista (n. 500jaa - 1531jaa). Oma lukunsa on myös Meksikosta, Kolumbiasta, Ecuadorista kuin Perustakin löydetyt kehrät, jotka on koristeltu äärimmäisen taidokkaasti aikakauden yleisimpiä viljelykasveja esittävillä aiheilla. Pikkutarkat ja realistiset kaiverrukset ovat kuvanneet esimerkiksi siementen järjestystä koisokasvien (Solanaceae), kuten tomaatin ja paprikan marjoissa tai kurkkukasvien (Cucurbitaceae) hedelmissä. Puuvillakasvin (Gossypium barbadense) siemenkotien ja -hahtuvien poikkileikkaukset ovat olleet myös yleisiä koriste-aiheita.

Ainutkertainen, pienikokoinen kokoelma esikolumbiaanisia, käsin muovattuja värttinän kehriä Quimbaya- ja Manabí-kulttuurien parista. Kehrät on koristeltu hienostuneilla ja pikkutarkoilla geometrisillä viivakaiverruksilla. Osa kehristä värjätty punaiseksi tai mustaksi. Upea patina. Iänmukaista kulumaa, pieni lohkeamia, likaa ja maa-ainesta. Koko vaihtelee n. 1,5cm ja 2,4cm väliltä. Yhteispaino n. 30,0g. Myydään settinä.

Lainaukset, viitteet ja lähteet:

THE THREAD OF LIFE: SYMBOLISM OF MINIATURE ART FROM ECUADOR.” Johannes Wilbert, Studies in Pre-Columbian Art and Archaeology, no. 12 (1974): pp. 1–112. (http://www.jstor.org/stable/41263423.)

Arte Precolombino Ecuatoriano: Las Fusaiolas o Torteras del Litoral, Funes Sánchez & Maria Antonieta, Published by Editorial Casa de la Cultura Ecuatoriana, Nucleo del Guayas, 1970.

Spinning and Weaving as Female Gender Identity in Post-Classic Mexico, Sharisse D. McCafferty and Geoffrey G. McCafferty, Textile Traditions of Mesoamerica and the Andes: An Anthology, edited by Margot Blum Schevill, Janet Catherine Berlo and Edward B. Dwyer, New York, USA: University of Texas Press, 2021, pp. 19-44. (https://doi.org/10.7560/777149-005)

The World on a Whorl: Considerations on Aztec Spindle Whorl Iconography, Jesper Nielsen, PreColumbian Textile Conference VII / Jornadas de Textiles PreColombinos VII. 5., 2017 (http://digitalcommons.unl.edu/pct7/5)

Representations on Pre-Columbian Spindle Whorls of the Floral and Fruit Structure of Economic Plants, Dorothy McMeekin, Economic Botany 46, no. 2 (1992), pp. 171–80. (http://www.jstor.org/stable/4255424.)

Spindle whorls from the Teotihuacan Valley, Mexico, MH Parsons, Anthropological Papers. Ann Arbor: University of Michigan Museum of Anthropology, 1972.

The Distribution of Late Postclassic Spindle Whorls in the Valley of Mexico, MH Parsons, American Antiquity 40 (2), pp. 207-215, 1975.