Keraaminen pullo "Unguentaria"

120 €

Myöhäinen Hellenistinen aikakausi, n. 150eaa - 50eaa, Salamis, Kypros, yksityiskokoelmasta Tanskasta.

Kyproksen saari, jota virallisesti kutsutaan Kyproksen tasavallaksi (Kypriakí Dimokratía), sijaitsee itäisellä Välimerellä, Turkin eteläpuolella, länteen Libanonista ja Syyriasta. Noin kolmasosa saaresta on Turkin miehittämänä ja Pohjois-Kyproksen turkkilaisen tasavallan hallussa. Kyproksen tasavallan pääkaupunki on Nikosia. Ensimmäiset merkit ihmisistä Kyproksen saarella ajoittuvat noin 10. vuosituhannelle eaa. Choirokoitíana tunnetun asustuksen ensimmäiset asukkaat saapuivat saarelle veneillä tai laivoilla luultavasti pohjoisesta Levantista tai eteläisestä Anatoliasta neolittisella kaudella, eli myöhemmällä kivikaudella noin vuonna 6800 eaa. Saapuneet ihmiset eivät tunteneet keramiikkaa, toisin sanoen kulttuuri oli akeraaminen, eli esikeraaminen.

Antiikin aikana Kypros oli useiden kansojen asuttamaa aluetta: sen asukkaisiin kuului varhaisimpien, esihistoriallisten asukkaiden jälkeläisiä, kuten niin kutsuttuja eteokypriootteja, mykeneläisperäsiä (2. vuosituhannella eaa.), myöhempiä kreikkalaisia asuttajia sekä foinikialaisia siirtokuntalaisia. Kyproksen vanhat valtakunnat olivat ns. kaupunkikuningaskuntia. Ainakin osa niistä voidaan lukea kreikkalaisiksi poliksiksi eli kaupunkivaltioksi. Tärkeimpiin kaupunkeihin kuuluivat muun muassa Salamis, Pafos, Kurion ja Amathus. Kyproksen kaupungit tulivat myöhemmin Assyrian, Egyptin ja Persian vallan alle. Aleksanteri Suuri vapautti saaren persialaisvallasta vuonna 333 eaa. Diadokkisotien myötä Kypros tuli osaksi Ptolemaiosten kuningaskuntaa. Hellenistisellä kaudella saari kreikkalaistui kauttaaltaan. Kreikkalainen perintö juurtui ja jäi elämään. Rooman valtakunta liitti saaren itseensä vuonna 58eaa. Tämän jälkeen saarta hallisti Bysantti ja Englannin ristiretkikuningas Rikhard Leijonanmieli. Frankit ja venetsialaisetkin isännöivät saarta, ennen kuin vuonna 1570 maihin nousivat ottomaanit. Antiikin maantieteen termeillä Kypros sijaitsi Kilikian ja Foinikian välisellä merialueella. Saari tunnettiin useilla nimillä, joita olivat Kyproksen lisäksi Akamantis, Amathusia, Makaria, Aspelia, Meionis, Ofiusa jne. Saaresta kehittyikin Välimeren suurin taloudellinen ja kulttuurillinen keskittymä

Kyproksen keramiikan alkupisteenä voidaan pitää Neoliittista II kautta. Varhais- ja pronssikaudella astioiden muotoilu oli runsasta ja koristelutekniikat hyvin mielikuvituksellisia. Tyylisuunnat ja tekniikat vaihtelivat aikakausien kuluessa. Kyproksen esi- ja varhaishistoria, kulttuuri ja näiden ohella myös keramiikka voidaan jakaa aikakausiin seuraavasti (varhaisimmat ajoitukset ovat summittaisia ja pyöristettyjä):

Neoliittinen kausi I (akeraaminen neoliittinen): 7000-4500 eaa, Neoliittinen kausi II (keraaminen neoliittinen): 4500-3800 eaa, Kalkoliittinen 3800-2500 eaa, Pronssikausi (Varhaiskyprioottinen I-III): 2500-1900 eaa, (Keskikyprioottinen I-III): 1900-1600 eaa, (Myöhäiskyprioottinen I-III): 1600-1050 eaa, Geometrinen kausi (Kyprogeometrinen I): 1050-950 eaa, (Kyprogeometrinen II): 950-850 eaa, (Kyprogeometrinen III): 850-700 eaa, Arkaainen kausi (Kyproarkaainen I): 700-600 eaa, (Kyproarkaainen II): 600-475 eaa, Klassinen kausi (Kyproklassinen I): 475-400 eaa, (Kyproklassinen II): 400-323 eaa, Hellenistinen kausi: 323-58 eaa, Roomalainen kausi: 58 eaa-395jaa.

Hellenistisen aikakauden katsotaan alkavan Aleksanteri Suuren kuolemasta vuonna 323 eaa. ja päättyvän vuoteen 30 eaa., jolloin Rooma valloitti viimeisen itsenäisen hellenistisen kuningaskunnan, Ptolemaiosten Egyptin. Hellenistisellä kaudella Kyproksen kulttuuri hellenisoitui ajan kuluessa yhä enemmän. Saaren kuningaskunnat lakkasivat olemasta noin 313eaa-306 eaa., ja alkoivat kehittyä ulkoisesti enemmän kreikkalaisten kaupunkivaltioiden eli polisten suuntaan. Saaren oman kyproslaisen kirjaimiston käyttö korvautui kokonaan kreikkalaisen kirjaimiston käytöllä. Ptolemaios II perusti saaren lukuisat Arsinoe-nimiset kaupungit, jotka nimesi vaimonsa mukaan. Ptolemaiosten valtakunnan kutistuessa Kypros säilyi Kyrenaikan ohella valtakunnan ainoana alueena Egyptin ulkopuolella.

Antiikin Kreikan yleisimpiä astiatyyppejä olivat nesteiden kuljettamiseen ja säilyttämiseen tarkoitetut suurikokoiset astiat (mm. amphorae, pithos, pelike, hydria ja pyxis) joista useimmat oli varustettu tukevilla kantokahvoilla, toisin kun isokokoisissa sekoitusastioissa (krater ja dinos), joissa ei yleensä ollut kantokahvoja tai varsinaista jalka-osaa. Näitä käytettiin muun muassa veden ja viinin sekoittamiseen. Kannuissa ja maljoissa (mm. oinochoe, kantharos, phiale, kylix, skyphos ja loutrophoros) oli useimmiten pitkät kantokahvat (ne oli erityisesti suunniteltu helpottamaan astian nostamista lattialta, mikäli astian käyttäjä lepäsi vuoteella aterian aikana). Pienikokoisissa, korkeakaulaisissa astioissa (mm. lekythos, aryballos ja alabastron) taas säilytettiin parfyymejä, öljyjä ja muita kosmeettisia aineita.

Hyvin kapeita, pitkänmallisia ja pieniä pulloja kutsutaan yleisesti nimellä unguentaria (myös unguentarium, balsamarium ja lacrimarium). Näitä käytettiin todennäköisesti vartaloöljyjen ja juoksevien tuoksuvoiteiden säilyttämiseen, mutta ne ovat soveltuneet myös muiden nestemäisten ja puuterimaisten aineiden annosteluun ja säilytykseen. Arkeologisissa kaivauksissa unguentariumeja on löydetty erityisesti hautaesineiden joukosta, mutta syytä miksi näitä on laitettu vainajien mukana hautaan ei tarkalleen tiedetä. Vaikka unguentariat on katsottu tärkeiksi haudata yhdessä muiden vainajalle merkityksellisten esineiden kanssa, on myös hyvin paljon mahdollista että niitä on käytetty jälkeenpäin suoritetuissa vainajanpalveluksissa esimerkiksi öljyjen, viinin tai jauhettujen suitsukkeiden säilyttämiseen.

Pienikokoisessa ja perinteisessä keraamisessa unguentariassa on ohut ja pitkä kaula, suuaukko joka kääntyy ulospäin ja matala pieni jalka. Kohtalaisessa kunnossa. Iänmukaista vahvaa kulumaa ja pintavikoja. Lohkeamia suuaukon reunassa ja jalassa. Likaa, maa-ainesta ja pölyä. Upea kerrostunut patina. Unguentaria on ollut alkujaan oletettavasti mustaksi maalattu, mutta lähes kaikki väri on kulunut pois. Kalkki- ja mineraalijäämiä. Kooltaan noin 11,9cm x 5,1cm x 5,1cm Paino n. 90g.

Viittaukset, lähteet ja lainaukset:

Hellenistic Pottery, Summer Trentin and Debby Sneed, Department of Classics, University of Colorado Boulder, June 14, 2018.

Handbook of the Cesnola Collection of Antiquities from Cyprus, John L. Myres, The Metropolitan Museum of Art, 1914.

4 Kreikkalainen Taide, H18 Taidehistoria, Tuomo Laine, 11.11.2011.

Uncover the History of Ancient Greek Pottery and How It Evolved Over Centuries, Emma Taggart, My Modern Met, July 17, 2021.

The Art of Ancient Cyprus, D. Morris, Oxford, 1985

Greek Painted Pottery, Robert Manuel Cook, London and New York, Routledge, 3rd edition, 1997, reprinted 2002, p. 196-197.

Yleismaailmallinen hellenismi 200 ekr, Historialliset kulttuurit, Kreikka, Furio Durando, Suomentanut Riitta Virkkunen, Weilin+Göös, 2008, s. 62–63.