Puuveistos "Iatmul"

500 €

Iatmul-kansa, Sepik-joki, Papua Uusi Guinea, 1900-luvun alku, yksityiskokoelmasta Suomesta.

Massiivinen Sepik-joki kiemurtelee Uuden Guinean saarta 1,126 kilometrin pituisena, muodostaen paikoitellen valtavia tulvatasankoja, kosteikkoja ja räme-alueita. Sepik on Kaakkois-Aasian ja Oseanian alueen suurin täysin luonnontilainen, makeavetinen vesistö. Joen varrella on noin 1500 järveä, juolua, jotka ovat  muodostuneet vuolaana virtaavan joen mutkista vuosien saatossa. Sepikiä ympäröivän tasangon kasvillisuus muodostuu trooppisesta sademetsästä ja soista. Sepik-joen ja sen lukemattomien sivujokien jyrkkärinteisille penkereille on ripoteltu harvakseltaan erikokoisia kyläyhteisöjä, joiden asukkaat elävät lähes eristyksissä ulkomaailmasta.

Ensimmäinen eurooppalainen Sepik-joella oli saksalainen Otto Finsch vasta niinkin myöhään kuin vuonna 1885.  Sepik-joen kansojen parissa tunnetaan yli 250 erilaista kieltä ja alueen kansat nivoutuvat yhteen kaupankäynnin ja kulttuurisen vuorovaikutuksen avulla. Suurilukuisin kansanryhmä on Iatmulit (noin 10,000 henkeä). He kutsuvat Sepik-jokea nimellä Avusett, joka muodostuu sanoista "luu" (ava) ja "järvi" (tset). Alueen kansojen elämä on keskittynyt vahvasti joen ympärille. Miehet harjoittavat kalastamista käyttäen perinteisiä puusta koverrettuja kanoottejaan kun taas naisten vastuulla on valmistaa saagoa saagopalmujen ytimestä. Ruokavalio on kala- ja kasvispainotteista.

Sepik katsotaan yhdeksi runsaimmista ja monipuolisimmista taidetta tuottavista alueista koko maailmassa. Sepik-jokea ja sen eri kyläyhteisöjä onkin osuvasti kutsuttu etnografisen taiteen eläväksi galleriaksi. Useat Sepikin kansat ovat onnistuneet säilyttämään muuttumattomina oman kansanperinteensä, uskontonsa ja kielensä tuhansien vuosien ajan. Tämä koskee myös taidetta. Jokaisella kansalla on oma tunnistettava tyylinsä, koski se sitten seremoniallisia naamioita, toteemipylväitä, huonekaluja, aseita, kilpiä, koriste- tai käyttöesineitä. Kansojen traditionaaliset tyylit poikkeavat vahvasti niin muotokielensä, väriensä kuin designinsa suhteen huomattavasti toisistaan.

Iatmul-kansa elää Sepik-joen keskijuoksun tulvatasangoilla. Iatmulien asuinalueesta tuli Saksan siirtomaa 1800-luvulla ja siirtomaa-aikana Sepik-joki toimi merkittävänä kulkuväylänä siirtomaaviranomaisille. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen alue päätyi taas Australian hallintaan. Viranomaiset kitkivät alueella harjoitetun pääkallonmetsästyksen vähitellen 1930-lukuun mennessä.

Iatmul-kylät, jotka sijaitsevat suojassa korkeilla rantapenkereillä, koostuvat yleensä noin 300-1000 kyläläisestä. Asuinrakennusten lisäksi kylissä on yleensä yksi tai useampi miesten seremoniatalo (Ngeko), joissa säilytetään pyhiä soittimia, veistoksia ynnä muita rituaaliesineitä jotka katsotaan välttämättömiksi kylän hyvinvoinnille. Seremonialliset keskukset ovat kookkaita (vanhimmat niistä yli 20 metriä korkeita ja 40 metriä pitkiä rakennuksia) ja ne ovat Iatmul-miehille tärkeitä sosiaalisia ja rituaalisia kohtauspaikkoja.

Vaikuttava, yhdestä puunkappaleesta kaiverrettu seremoniallinen veistos esittää istuvaa esi-isää tai -äitiä. Hahmossa on havaittavissa sekä miehen että naisen piirteitä. Kasvot on koristeltu näyttävin maalauksin ja silmäkuopissa kimaltavat puhtaanvalkoiset kaurikotilot. Hahmo kantaa selässään kookasta, mystistä lintuhahmoa, joka oletettavasti kuvaa traditionaalista sarvinokkaa. Lintu on maalattu samoilla väripigmenteillä kuin ihmishahmo.  Väreinä toistuvat keltaisen, valkoisen, mustan kuin oranssinpunaisetkin sävyt. Hyvässä kunnossa. Iänmukaista kulumaa ja värinlähtöä. Luonnollista kuivahalkeilua ja pieniä kolhuja. Kooltaan noin. 53,0cm x 13,0cm x 11,5cm.