Poskihammas ”Mammuthus primigenius”

950 €

Pleistoseenikausi, 150 000-20 000 vuotta sitten, Pohjanmeri, yksityiskokoelmasta Hollannista.

Massiivinen poskihammas on kuulunut sukupuuttoon kuolleelle villamammutille (Mammuthus primigenius). Tällä jääkauden aikana arotundralla eläneellä mammuttilajilla oli pitkä, tiheä ja paksu turkki sekä valtavat syöksyhampaat jotka kaartuvat pään yli. Villamammutti söi etupäässä heinä- ja sarakasveja ja jonkin verran puiden silmuja. Mammuttien määrä alkoi pienentyä Euroopassa noin 40 000 vuotta sitten, jolloin nykyihminen saapui alueelle. Lopullinen häviäminen tapahtui noin 16 000-10 000 vuotta sitten.

Kookas poskihammas on patinoitunut erittäin kauniisti. Pieniä murtumia ja lohkeamia. Poskihammas on käsitelty sen pintaa suojaavalla vernissakerroksella. Kooltaan hammas on noin 30cm x 17cm x 8cm

Huom! Tämä poskihammas on peräisin pohjanmereltä, Hollannista, Euroopasta. Se on tuotu laillisesti suomeen ja se voidaan myydä eteenpäin. Tätä kappaletta ei ole laittomasti kuljetettu venäjältä (Siperia). Me emme osta, myy tai välitä venäjältä peräisin olevia mammutinluita/ jääkauden aikaisia fossiileita, emmekä hyväksy niiden laitonta maahantuontia.