Ammoniitti "Pleuroceras spinatum"

myyty

Varhaisjurakausi, Pliensbach-vaihe, n. 189,6-183,0 milj. vuotta sitten, Scarborough, Iso-Britannia, yksityiskokoelmasta Hollannista.

Ammoniitit (Ammonoidea) olivat nilviäisten pääjaksoon ja siinä pääjalkaisten luokkaan luettuja muinaisia merieläimiä, jotka muistuttivat ulkonäöltään nykyisiä helmiveneitä (Nautiloidea), mutta olivat kuitenkin läheisempää sukua mustekaloille (Coleoidea). Ammoniitit ilmestyivät noin 400 miljoonaa vuotta sitten, siluuri- ja devonikausien vaihteessa ja hävisivät sukupuuttoon liitukauden lopun joukkotuhossa 65 miljoonaa vuotta sitten. Ammoniittien tieteellinen nimi viittaa niiden tasospiraalin muotoiseen, hiukan pässinsarvea muistuttavaan fossiilisoituneeseen kalkkikuoreen. Gaius Plinius Secundus  (23 jaa. – syksy 79), joka tunnetaan paremmin Plinius vanhempana, kutsui näiden muinaisten eläinten fossiileita nimellä  "ammonis cornua" ("Amonin sarvet"), jolla hän viittasi egyptiläiseen auringon jumalaan, Amoniin (Ammon) jonka pyhiä eläimiä pässien tiedetään olevan. Usean ammoniittilajin tieteellinen nimi loppuu termiin -ceras, joka taas on kreikkaa ja tarkoittaa sarvea (κέρας).

Ammoniitin näkyvin ja kestävin osa oli kuori, joka kiertyi klassisen logaritmisen spiraalin muotoon. Fossiilisoituneet kuoret ovat myös ainoita osia joita näistä sukupuuttoon kuolleista merieläimistä on jäänyt jäljelle (lukuunottamatta yksittäisiä mustepussin tai nokan jäänteitä). Ammoniittien vahva kuori toimi eläimen suojana, tukirankana ja kuoren kierre aukesi alhaalta ylöspäin. Eläimen kasvaessa ja varsinaisen asuinkammion käydessä ahtaaksi, ammoniitti kasvatti edellisen jatkoksi uuden, suuremman kammion. Toisin sanoen, ammoniittien kuori (phragmocone), muodostui sarjasta suurenevia kammioita, jonka viimeisimmässä ja suurimmassa itse eläin asui. Asutun ja aikaisempien kammioiden (camerae) välillä oli ohuet väliseinät (septum), Kammioiden läpi kulki myös putkimainen elin, sifoni eli suppilo (Lat. sīphunculus: “pieni putki”), jonka pääasiallisena tehtävänä oli poistaa vesi tyhjistä kammioista ja korvata se kaasulla. Veden poistuminen kammioista tämän passiivisen, biologisen lapon avulla on pienentänyt kuoren kokonaistiheyttä. Tämä taas vaikutti olennaisesti ammoniitin kelluvuuten ja uimasyvyyteen. Ammoniitit olivat lihansyöjiä ja petoja. Niillä on  todennäköisesti ollut tarttuma- ja liikuntaeliminä kymmeniä yksinkertaisia ja lyhyehköjä lonkeroita, kuten muinaisilla belemniiteillä. Päässä sijaitsi myös silmät ja papukaijan nokkaa muistuttava suu. Ammoniittien pääasiallista ravintoa olivat pienet meritähdet, kotilot, äyriäiset ja muut merenelävät.

Tämä upea fossiilisoitunut ammoniitti (Pleuroceras spinatum) eli varhaisjurakaudella, noin 189,6-183,0 miljoonaa vuotta sitten. Pleuroceras-suvun ammoniitit olivat nopeasti vedessä liikkuvia, nektonisia lihansyöjiä. Viehättävässä sedimenttilohkareessa kaksi ammoniittifossiilia (neg). Pohja hiottu tasaiseksi. Hyvä kunto. Iänmukaista kulumaa ja pieniä lohkeamia. Likaa ja pölyä. Sedimentti on kooltaan n. 10,2cm x 6,3cm x 3,6cm. Paino n. 257g.