Roomalainen lasipullo "Unguentaria"

Antiikin Rooma, n. 100jaa - 300jaa, yksityiskokoelmasta Tanskasta.

Loistelias Rooman valtakunta (kutsutaan usein myös antiikin Roomaksi) oli antiikin aikaisen Rooman kaupunkivaltion pohjalta kasvanut laaja imperiumi, joka käsitti koko Välimeren alueen.

Lasin alkusynty on hämärän peitossa. Vanhin ihmisen valmistama lasilaatu on ns. alkalikalkkilasia, jota valmistettiin soodan, hiekan ja kalkin seoksesta. Egyptissä siitä valmistettiin helmiä ja sitä käytettiin lasitteena jo noin 3500eaa - 4000eaa. Vanhimmat tunnetut lasiastiat ovat Egyptistä ja Babyloniasta, noin vuodelta 1500eaa. Pienikokoiset astiat valmistettiin upottamalla metallitankoon kiinnitetty, kankaalla päällystetty hiekka- tai saviydin sulaan lasimassaan, jossa sitä pyöriteltiin astian muotoilemiseksi haluttuun muotoon. Savi- tai hiekkaydin poistettiin pullon sisältä kun lasi oli jähmettynyt ja astia jäähtynyt. Hiekkaydintekniikalla valmistettuja lasipulloja käytettiin kauneudenhoitotuotteiden, kuten tuoksuöljyjen ja voiteiden säilyttämiseen.

Roomalaiset aloittivat lasin teollisen valmistaminen jo yli 2000 vuotta sitten. Antiikin roomalainen lasi voidaan luokitella alkalikalkki- eli soodalasiksi. Lasin pääraaka-aine oli kvartsihiekka. Sulatusaineena toimi sooda, jonka sulamislämpötila on noin 850 astetta. Potaskaa saatiin tuhkasta. Kalkki eli kalsiumkarbonaatti toimi stabilaattorina. Lasimassaa värjättiin eri malmeilla. Kuparia käytettiin turkoosin, vaaleansinisen, vihreän ja punaisen lasin saamiseksi. Keltaista, purppuraa ja valkoista saatiin mangaanista ja antimonista. Rauta antoi lasille vihertävänsinisen, ruskean tai mustan värisävyn. Kirkkailla ja hehkuvilla väreillä pyrittiin jäljittelemään arvokkaita koru- ja jalokiviä, kuten ametistia, lapis lazulia ja turkoosia. Alkujaan roomalainen lasi oli paksua, jykevärakenteista ja voimakkaasti värjättyä. Astiat, kuten maljat, kupit ja kannut valmistettiin valamalla. Sen jälkeen ne hiottiin moneen kertaan ja lopuksi kiillotettiin. Tekniikka oli vaativaa ja hidasta. Lasiastiat olivat hyvin arvokkaita ja vain harvoilla oli niihin varaa.

Lasinpuhalluksen taidon uskotaan syntyneen Syyriassa, noin 27eaa - 14jaa, foinikialaisten käsityöläisten keksittyä lasinpuhallusputken. Roomalaiset lasintyöstäjät kopioivat tekniikan, jossa sulan lasimassapisaran sisälle puhallettin ilmaa puhallusputkella, niin että pisaraan muodostui ontelo. Tätä kuplaa muotoilemalla voitiin tehdä erilaisia muotoja. Lasinpuhallus mullisti lasiteollisuuden. Vuonna 50jaa lasia valmistettiin puhaltamalla koko Rooman valtakunnan alueella. Puhaltamalla tuotetut lasiastiat olivat ohuempia, kirkkaampia ja niitä oli helpompi työstää. Uusi lasinvalmistustekniikka syrjäytti nopeasti vanhemmat lasiastioiden valmistusmenetelmät. Sana lasi (lat. vitrum) syntyi samoihin aikoihin Rooman valtakunnassa, mahdollisesti Trierissä (nykyisessä Saksassa). Roomalaiset lasinpuhaltajat (vitriarii) ja lasinleikkaajat (diatretarii) käyttivät myös puhallusmuottitekniikkaa. Siinä puhallusputken päässä oli puinen tai metallinen muotti, johon sula lasimassa sijoitettiin. Tämän jälkeen lasimassaa puhallettiin niin että se täytti muotin. Jäähtymisen jälkeen lasiastia irrotettiin muotista. Tämä mahdollisti erimuotoisten lasiastioiden valmistamisen massatuotantona.

Kapeita, pitkänmallisia pulloja kutsutaan nimellä unguentaria (kutsutaan myös unguentarium, balsamarium ja lacrimarium)  Pitkäkaulaisia pulloja käytettiin todennäköisesti vartaloöljyjen ja juoksevien tuoksuvoiteiden säilyttämiseen, mutta ne ovat soveltuneet myös muiden nestemäisten ja puuterimaisten aineiden annosteluun ja säilytykseen. Arkeologisissa kaivauksissa unguentariumeja on löydetty erityisesti hautaesineiden joukosta, mutta syytä miksi näitä on laitettu vainajien mukana hautaan ei tarkalleen tiedetä. Vaikka unguentariat on katsottu tärkeiksi haudata yhdessä muiden vainajalle merkityksellisten esineiden kanssa, on myös hyvin paljon mahdollista että niitä on käytetty jälkeenpäin suoritetuissa vainajanpalveluissa esimerkiksi öljyjen, viinin tai jauhettujen suitsukkeiden säilyttämiseen.

Suupuhallettu lasipullo eli unguentaria on kohtalaisessa kunnossa. Seitinohuen lasipullon alaspäin levenevä, pisaranmuotoinen malli oli Rooman valtakunnassa hyvin suosittu ensimmäisen ja neljännen vuosisadan aikana. Taidokkaasti muotoillun suuaukon reuna kääntyy aavistuksen ulospäin ja jälleen sisäänpäin.Pullon värit hohtavat kauniisti, taittaen merenvihreästä aina hennon sinertävänvihreään. Iänmukaista vahvaa kulumaa. Korjauksia. Sirpaleita puuttuu. Pullon ulko- ja sisäpuolella on kalkki- ja mineraalijäämiä, likaa ja maa-ainesta. Kooltaan noin 10,8cm x 1,3cm. Paino n. 20g.

Provenienssi: Taidemaalari ja tv-tuottaja Ole Braunsteinin (1917–1999) kokoelmat. Høyen-palkinnon saaja vuonna 1984.

Viittaukset, lähteet ja lainaukset:

Roman Glass, Mark Cartwright, World History Encyclopedia, 05 August 2013.

Roman Glass: Reflections on Cultural Change, Stuart J. Fleming, University of Pennsylvania Museum of Archaeology and Anthropology, 1999.

Roman Glass: Reflections of Everyday Life, Stuart J. Fleming, Pennsylvania, University of Pennsylvania Museum, 1997.

Roman Glass in Northern Britain, Dorothy Charlesworth, Archaeologia Aeliana, Series 4, Vol 37, pp. 33-58, 1959.

How glass was made in the ancient Roman world, Nora I. Moriarty & Debby Sneed, Department of Classics, Collage of Arts and Sciences, University of Colorado Boulder.

romae.vitam.com/ Ancient Roman Glass

Ancient Roman Glass- The History/ Earthegy.com, Chrisy Bossie.