Keraaminen kannu "Oinokhóē"

450 €

Antiikin Kreikka, Canosa, Apulia, Magna Graecia, Etelä-Italia, n. 350 eaa - 300 eaa, yksityiskokoelmasta Hollannista.

Antiikin Kreikka on termi, jolla kuvataan antiikin kulttuurin muinaiskreikkaa puhuneita alueita. Se ei rajoitu nykyisen Kreikan valtion alueisiin, vaan siihen sisältyvät myös alueet, joille helleeninen kulttuuri antiikin aikana levittäytyi. Hellenismi tarkoittaa Aleksanteri Suuren valtakunnan raunioille syntynyttä, useiden eri etnisten ryhmien yhteistä kreikankielistä kulttuuripiiriä. Hellenistinen kausi käsittää noin vuodet 323-31 eaa. Hellenistisenä aikana klassisen ajan kreikkalaisesta kulttuurista perityvään taideilmaisuun tuli uutta dramaattisempaa sävyä.

Magna Graecia (Kreikaksi: Μεγάλη Ἑλλάς, Megalē Hellas), latinaksi myös Graecia Magna tai Graecia Major, eli Suur-Kreikka tarkoittaa eteläisen Italian aluetta, johon antiikin kreikkalaiset rakensivat siirtokuntiaan 700-luvulta eaa. lähtien. Kukoistuskautta oli arkaainen kausi (600 eaa - 500 eaa), mutta ne taantuivat pian tämän jälkeen. Alueesta käytetään useimmiten suomeksi sen latinankielistä nimitystä. Termillä viitattiin yleensä ennen kaikkea Apenniinien niemimaan eteläpään rannikon siirtokuntiin, joihin kuuluivat mm. Taras, Sybaris, Kroton, Lokroi ja Rhegion, ja toisinaan myös laajempaan alueeseen mukaan lukien mm. Poseidonia, Kyme ja Neapolis. Se ei kuitenkaan kattanut kaikkia Manner-Italian kreikkalaiskaupunkeja. Myöskään Sikelian, eli nykyisen Sisilian siirtokuntia ei yleensä luettu Suur-Kreikkaan.

Kreikkalainen keramiikkataide oli hyvin korkeatasoista. Keramiikka-nimityskin tulee Ateenan savenvalajien kaupungionsasta nimeltä Kerameikos. Savea (keramos) oli saatavilla kaikkialla Kreikassa. Parasta savimaata keramiikan tuotannon kannalta oli tarjolla Attikassa, Ateenan seudulla. Siinä oli paljon rautaa, mikä teki keramiikasta oranssinpunaista. Korintin seudun savi oli vaaleampaa ja kellertävämpää. Saviaines koottiin ja jalostettiin saostusaltaissa, jolloin sen jakaminen eri sakeusasteisiin oli helpompaa. Keramiikka-astiat valmistettiin yleensä käyttäen apuna dreijaa eli savenvalajan pyörää. Astia muovattiin joko yksiosainena tai osissa, niin että jalka-osa, runko, kaula ja mahdolliset kädensijat valmistettiin erikseen ja liitettiin myöhemmin savilietteellä yhteen. Kuivuttuaan valmis astia maalattiin. Perusväri oli musta. Maalaustyyliin vaikuttivat myös muodissa olleet koristetyylit ja aikakauden trendit. Suosittuja menetelmiä oli astian maalaaminen siveltimellä joko kokonaan tai osittain mustaksi. Tekniikoita oli monia: mustakuvio-, punakuvio-, sekä valkopohjatekniikat. Musta maali oli savilietettä, johon käytettiin muun muassa rautaoksidia, potaskaa ja silikonipitoista savea. Kiinnitysaineena käytettiin muun muassa ureaa ja viinietikkaa jotka paloivat pois uunissa, kiinnittäen samalla maalin astian pintaan. Mustalla maalatut astiat olivat erityisen suosittuja juuri Hellenistisellä kaudella. Maalaamisen jälkeen astiat poltettiin samassa uunissa kolmessa eri vaiheessa. Lämpötilaa vaihdeltiin prosessin aikana noin 850-950 asteen välillä. Samalla hapen määrää lisättiin ja välillä vähennettiin.

Antiikin Kreikan yleisimpiä astiatyyppejä olivat nesteiden kuljettamiseen ja säilyttämiseen tarkoitetut suurikokoiset astiat (mm. amphorae, pithos, pelike, hydria ja pyxis) joista useimmat oli varustettu tukevilla kantokahvoilla, toisin kun isokokoisissa sekoitusastioissa (krater ja dinos), joissa ei yleensä ollut kantokahvoja tai varsinaista jalka-osaa. Näitä käytettiin muun muassa veden ja viinin sekoittamiseen. Kannuissa ja maljoissa (mm. oinochoe, kantharos, phiale, kylix, skyphos ja loutrophoros) oli useimmiten pitkät kantokahvat (ne oli erityisesti suunniteltu helpottamaan astian nostamista lattialta, mikäli astian käyttäjä lepäsi vuoteella aterian aikana). Pienikokoisissa, korkeakaulaisissa astioissa (mm. lekythos, aryballos ja alabastron) taas säilytettiin parfyymejä, öljyjä ja muita kosmeettisia aineita. Oinokhoe tai Oenochoe, muinaiskreikaksi oinokhoē (οἰνοχόη). Vaasityypin nimi on peräisin sanoista oinos (οἶνος), ’viini’ + kheō (χέω), ’kaataa’, ’valaa’. Oinokhoe tunnetaan vaasityyppinä viimeistään geometriselta kaudelta 700-luvulta eaa. lähtien. Sitä käytettiin symposioneissa eli pidoissa viinin ammentamiseen krateerista ja kaatamiseen kylikseihin tai muihin juomamaljoihin. Oinokhoea käytettiin myös juomauhriseremonioissa, jolloin sen avulla kaadettiin viiniä fialeen. Tässä käytössä se esiintyy usein myös aikakauden vaasimaalauksissa.

Gnathia-keramiikka kuuluu apulialaiseen keramiikkatyyliin joka taas luetaan klassiseen eteläitalialaiseen keramiikkatyyliin. Nimensä tämä tyylisuunta on saanut Gnathian kaupungista, Italian Apuliassa. Keramiikka on löydetty paljon kaupungin alueella sijainneilta hautausmailta. Gnathia-keramiikkaa valmistettiin myöhäisellä klassisella ja varhaisella hellenistisellä kaudella (alkaen noin 370 eaa –350 eaa ja päättyen noin 270 eaa –250 eaa). Huippukautta edustivat vuodet 330–320 eaa. Suurimmat keramiikkakeskukset sijaitsivat oletettavasti Taraksessa. Vastaavaa keramiikkaa valmistettiin myöhemmin myös muualla Suur-Kreikassa sekä Etruriassa, Latiumissa ja Campaniassa. Keramiikkaa valmistettiin myös vientiin, etupäässä Aleksandriaan ja Hispaniaan. Canosa-keramiikka (magenta ware) ajoittui kaakkoiseen Italiaan 300-luvulle eaa. Keramiikkaa valmistettiin hautoihin, eikä sitä käytetty arkikäytössä. Astioiden pinta yleensä tasoitettiin valkealla savella ennenkuin pigmentti levitettiin siloitellulle pinnalle. Pigmenttejä ei poltettu kiinni, joten useat niistä saattoivat kulua pois hyvinkin nopeasti. Keramiikassa käytetyt värit olivat valkoinen (kaoliniitti), musta  (kasvihiilipohjainen musta), purppura, sininen (todennäköisimmin egyptinsininen), keltainen (keltaokra) ja vaaleanpunainen (Rubia peregrina tai Galium-suvun matara).

Äärettömän kaunis, pienikokoinen Oinokhoe. Klassista Canosa-tyyliä edustava astia on erinomaisessa kunnossa. Tämänkaltaista pienikokoista astiaa on käytetty juomauhrien kaatamiseen tai hautalahjana. Oinokhoen muotoilu on perinteistä ja hienostunutta. Kaula on ohut ja se levenee apilanlehden muotoiseen nokkaan ja suuaukkoon. Pystysuuntainen, ohut kahva ulottuu suun yläpuolelle. Iänmukaista kulumaa. Kahvan ja suuaukon liitoskohdassa pieni hiusmurtuma, muuten täysin ehjä. Runsaita mineraali- ja kalkkijäämiä, maa-ainesta, likaa ja pölyä. Kooltaan noin 16,5cm x 6,6cm x 6,0cm. Paino n. 130g.

Viittaukset, lainaukset ja lähteet:

Hellenistic Pottery, Summer Trentin and Debby Sneed, Department of Classics, University of Colorado Boulder, June 14, 2018.

A Visual Glossary of Greek Pottery, Mark Cartwright, World History Encyclopedia, published on 24 May 2013. (https://www.worldhistory.org/article/489/a-visual-glossary-of-greek-pottery/)

Greek Art and Architecture, Classical: Classical Greek Pottery," in Neil Asher Silberman et al. (eds), John H. Oakley, The Oxford Companion to Archaeology, Vol 1: Ache-Hoho, Second Edition, Oxford & New York: Oxford University Press, 641–644.

Greek Pottery: An Introduction, Brian A. Sparkes, Manchester University Press, 1991.

Ancient Greek Pottery, Mark Cartwright, World History Encyclopedia, Last modified March 16, 2018. (https://www.worldhistory.org/Greek_Pottery/.)

Painted Greek Vases, Dietrich von Bothmer, The Metropolitan Museum of Art Bulletin, New Series, Vol. 21, No. 1 (Summer, 1962), Published By: The Metropolitan Museum of Art, pp. 1-11 (12 pages)

Fragments of Antiquity: Drawing Upon Greek Vases, Aaron J. Paul, Harvard University Art Museums Bulletin, Vol. V, No. 2 (Spring 1997), pp. 4, 10.

Uncover the History of Ancient Greek Pottery and How It Evolved Over Centuries, Emma Taggart, My Modern Met, July 17, 2021.

4 Kreikkalainen Taide, H18 Taidehistoria, Tuomo Laine, 11.11.2011.

Coloria, Coloria.net, Päivi Hintsanen 2000-, Julkaisija: Päivi Hintsanen, Jyväskylä.(https://www.coloria.net)