Kokoelma värttinän kehriä "Quimbaya"

Esikolumbiaaninen aikakausi, Manabí-kulttuuri, Ecuador sekä Quimbaya-kulttuuri, Valle del Caucan departementti, Middle Cauca complex, Kolumbia, noin 1050jaa - 1500jaa, yksityiskokoelmasta Hollannista.

Nimellä Quimbaya viitataan niihin etnisiin ryhmiin, jotka asuttivat Caucajoen laakson alueita Kolumbiassa (etupäässä nykypäivän Quindíon, Risaraldan, Caldasin ja Antioquian departementeissa) esikolumbiaanisella aikakaudella, että kuvaamaan sitä laajaa arkeologisten artefaktien kokonaisuutta joka tältä alueelta on löydetty. Quimbayan kansat tunnetaan ennen kaikkea upeista kultaesineistään (mm. poporot) ja näyttävästä keramiikastaan. Ennen espanjalaisten saapumista nykyisen Kolumbian alueella asui lukuisia alkuperäiskansoja ja -heimoja. Espanjalaiset purjehtivat Kolumbian pohjoisrannikkoa pitkin 1500-luvun alussa, mutta ensimmäinen pysyvä eurooppalaisasutus (Santa Marta) perustettiin vasta vuonna 1525. Alueelle saapui kolmenlaisia espanjalaisia: Konkistadorit pyrkivät rikastumaan itse, hallintomiehet pyrkivät vahvistamaan Espanjan imperiumin valtaa ja omaisuutta ja papisto pyrki käännyttämään alkuperäisväestöä kristinuskoon ja hankkimaan kirkolle omaisuutta.

Kolumbian varhaishistoria on hyvin värikäs. Arviolta noin 1200eaa. Keski-Amerikasta saapui kansoja, jotka toivat alueelle maissinviljelyn. Seuraava maahanmuuttoaalto tapahtui noin 500 eaa. ja tämän myötä syntyi vähitellen useita erillisiä kulttuureita. Vuosina 400eaa - 300eaa eaa. chibchat saapuivat Nicaraguasta ja Hondurasista, ja pian heidän jälkeensä alueelle levittäytyi arawakeja Etelä-Amerikasta. Vuoden 1000jaa. paikkeilla alueelle muutti Karibian saarilta karibeja, jotka pakottivat chibchat väistymään vuoristoon. Vuoteen 1500 mennessä chibchat olivat eriytyneet Cundinamarcan ja Boyacán ylätasankoja asuttaneiksi muiscoiksi ja Sierra Nevada de Santa Martan vuoriston ympäristössä eläneiksi taironoiksi. Kehittyneemmät muiscat viljelivät maissia ja perunaa, ja heidän hallintojärjestelmänsä perustui matrilineaariseen vallanperimykseen, josta käytettiin nimitystä "cacicazgo". Caucajoen laakson (Valle del Cauca) alueella vallinnut Calima-kulttuuri (n. 200eaa - 400jaa) muodostui Ilama-, Yotoco-, Sonso-, sekä Malagana-kulttuureista.

Quimbay-kulttuurin kehitys samalla alueella on jaettu kahteen ajanjaksoon, varhaiseen eli klassiseen kauteen (n. 500eaa - 600jaa) sekä myöhäiseen kauteen (n. 800jaa - 1500jaa). Klassisella kaudella keramiikan ja kullan työstäminen eri menetelmin lähti kunnolla käyntiin. Kultaesineistä suurin osa oli itseasiassa kullan ja kuparin seosta, tumbagaa, joka sisälsi noin 30% kuparia. Se oli tällöin huomattavasti helpompaa työstää. Aikakauden kenties tunnetuin säilynyt kultaesine on "Quimbaya poporo". Poporo on säilytysastia, jota Etelä-Amerikan alkuperäiskansat käyttivät poltetusta ja murskatuista simpukankuorista saadun pienen kalkkimäärän säilyttämiseen. Poporo muodostuu kahdesta osasta, itse astiasta ja kannesta, johon on kiinnitetty pieni varsi jolla kalkkia ammennetaan suuhun pureskeltaessa kokapensaan (Erythroxylum coca) lehtiä. Tumbagasta valettujen poporoiden aiheina olivat useimmiten ihmiset, eläimet, hedelmät ja vihannekset. Kullasta tehtiin upeita koruja ja naamioita. On sanottu että Quimbayat valmistivat kullasta jopa ongenkoukkuja. Elinkeinona harjoittettiin myös maanviljelyä. Tärkeimpiä viljelykasveja olivat maissi, maniokki, avocado, luumut, guava jne. Lisäksi harjoitettiin metsästystä ja kalastusta.

Myöhäiskaudella (n. 800jaa - 1500jaa) kullan ja keramiikan työstäminen jatkui kahdensadan vuoden tauon jälkeen. Tällä kertaa esineiden tyyli oli aiempaa yksinkertaisempaa. Quimbayan kansat kävivät vaihtokauppaa naapurikaupunkien ja -alueiden kanssa muun muassa metalliesineistä, kullasta, tekstiileistä ja huovista. Kansat myös tuottivat ja kävivät kauppaa suolalla, jota uutettiin jokivedestä tekniikalla, jossa vettä keitettiin kokoon avotulen ja laavan avulla. Caucajoen laaksossa puuvillan kehruussa käytetyt värttinän kehrät synnyttivät alueella uuden, koristeellisten keramiikkaesineiden tyylin. Caucajoenlaakson ja sen lähialueiden keramiikkalöydöt on jaoteltu pintakäsittelyn ja koristelutekniikoiden perusteella noin kahdeksaan eri ryhmään. Osaa näistä on tutkittu enemmän, osaa vähemmän. Kaksi kenties tunnetuinta ja eniten tutkittua kokonaisuutta tai kompleksia tunnetaan nimellä Caldas complex (n. 1000jaa - 1400jaa) sekä Middle Cauca complex (n. 1050jaa - 1500jaa). Molempia kokonaisuuksia yhdistää punaiseen savilietteeseen kastetut käyttöastiat, kuten maljat ja kulhot jotka on koristeltu mustalla ja toisinaan valkoisella pigmentillä. Middle Cauca complex tunnetaan edellämainittujen lisäksi seremoniallisista vaaseista ja astioista (ihmishahmoiset kannut, pullot ja suitsutusastit) joiden tarkempi käyttötarkoitus on edelleen selvittämättä. Caldas complexin löytöjä on tehty huomattavasti vähemmän. Middle Cauca complex pitää sisällään myös erikoiset, hyvin tyylitellyt antropomorfiset (usein miespuoliset) figuriinit. Nämä savesta taidokkaasti muotoillut, abstraktit ja kulmikkaat ihmishahmot ovat esittäneet ihmisiä eri yhteiskunnan aloilta ja sosiaalisista luokista. Veistokset on asetettu korkea-arvoisten vainajien mukaan hautalahjoiksi, suojelemaan edesmenneen henkeä tämän matkalla tuonpuoleiseen.

Meksikon ylätasangoilla eläneiden asteekkien parissa värttinän kehrät tunnettiin nimellä malacates, espanjassa husos, ja klassisessa arkeologiassa kehriin viitataan yleisesti termillä fusaiola (Funes Sánchez 1970). Kehrät valmistettiin useimmiten luusta, poltetusta savesta, kivestä (mm. obsidiaani) tai puusta. Myös kilpikonnan kuoresta, luonnonkumista ja auringossa kuivatusta savesta muovailtuja kehriä on löydetty. Useiden esikolumbiaanisten kulttuurien parissa värttinän kehrät olivat merkittäviä symbolisia lahjoja joita annettiin tyttölapselle tässä syntymän johdosta. Ne olivat myös tärkeitä hautalahjoja joita tavattiin laittaa naispuolisen vainajan mukana matkalle tuonpuoleiseen. Kehriä onkin löydetty erityisen paljon tietyistä arkeologisista kohteista, mm. Länsi-Meksikosta (n. 900jaa - 1500jaa), Manabín maakunnasta, Ecuadorista (n. 500jaa - 1500ja) sekä Quimbaya-kulttuurin parista, Caucajoen laaksosta, Kolumbiasta.

Värttinän kehrät ovat pieniä, halkaisijaltaan noin 2,0cm - 5,0cm kokoisia, reiällisiä painoja, jotka kiinnitettiin värttinän varren toiseen päähän. Värttinöitä tunnetaan ylä- ja alavartisia, joista alavartinen (kehrä sijaitsee värttinän yläpäässä) on soveltunut paremmin ohuiden säikeiden kehruuseen. Isompi ja painavampi kehrä pyörittää värttinää pidempään kuin pienempi ja kevyempi. Toisin sanoen, mitä pienempi värttinän kehrä on, sitä ohuempaa lankaa syntyy. Arkeologisissa tutkimuksissa on pystytty osoittamaan että asteekkien parissa pieniä, alle 18 gramman painoisia ja sileäpintaisia kehriä käytettiin etupäässä hienon puuvillalangan kehräämiseen, kun taas paksumman ja karkeamman magueyn (Furcraea andina-kasvista saatava kuitu) kehräämisessä käytetyt kehrät olivat rakenteeltaan huomattavasti raskaampia (n. 34 g.) ja ne oli usein koristeltu syvillä uurteilla ja/tai muottien avulla painetuilla kuvioilla (Smith and Hirth). Kehrät valmistettiin käsin muovailemalla tai yksinkertaisten muottien avulla. Ensimmäisen polton jälkeen kehrät kastettiin värikkääseen (usein punaiseen tai mustaan) savilietteeseen jonka pintaan varsinaiset koristekaiverrukset raaputettiin. Tällöin saven oma väri tuli esille savilietteen alta. Toisinaan kaiverrettuja uria korostettiin valkoisella kaoliinisavella tai muulla väripigmentillä. Kehrien pinta kiillotettiin monesti sileillä kivillä ennen toista polttoa.

Rakenteeltaan useimmat värttinän kehrät ovat pyöreitä tai puolipyöreitä, pitkulaisia ​​tai kartiomaisia, pientä helmeä muistuttavia tai laakean kiekon mallisia. Kehrien muodot ja koristelutekniikat vaihtelivat suuresti eri aikakausien ja kulttuurien mukaan (Funes Sánchez, 1970:58). Kehrien koristelussa suosittiin erityisesti geometrisiä ja abstrakteja aiheita. Antropomorfisia ja zoomorfisia aiheita on löydetty etupäässä vain Guangala-kulttuurin (n. 100eaa - 800 jaa) ja Manteño-kulttuurin parista (n. 500jaa - 1531jaa). Oma lukunsa on myös Meksikosta, Kolumbiasta, Ecuadorista kuin Perustakin löydetyt kehrät, jotka on koristeltu äärimmäisen taidokkaasti aikakauden yleisimpiä viljelykasveja esittävillä aiheilla. Pikkutarkat ja realistiset kaiverrukset ovat kuvanneet esimerkiksi siementen järjestystä koisokasvien (Solanaceae), kuten tomaatin ja paprikan marjoissa tai kurkkukasvien (Cucurbitaceae) hedelmissä. Puuvillakasvin (Gossypium barbadense) siemenkotien ja -hahtuvien poikkileikkaukset ovat olleet myös yleisiä koriste-aiheita.

Ainutkertainen, pienikokoinen kokoelma esikolumbiaanisia, käsin muovattuja värttinän kehriä Quimbaya- ja Manabí-kulttuurien parista. Kehrät on koristeltu hienostuneilla ja pikkutarkoilla geometrisillä viivakaiverruksilla. Osa kehristä värjätty punaiseksi tai mustaksi. Upea patina. Iänmukaista kulumaa, pieni lohkeamia, likaa ja maa-ainesta. Koko vaihtelee n. 2,4cm ja 2,1cm väliltä. Yhteispaino n. 35,0g. Myydään settinä.

Lainaukset, viitteet ja lähteet:

Quimbaya, Encyclopedia of Latin American History and Culture, Encyclopedia.com. (https://www.encyclopedia.com).

Colombia Before Columbus: the People, Culture and Ceramic Art of Prehispanic Colombia,  Armand J. Labbe, Rizzoli, 1986.

Ancient pottery of the middle Cauca Valley, Colombia, Karen Olson Bruhns.(https://repository.icesi.edu.co/biblioteca_digital/bitstream/10906/3620/3/ancient.pdf)

Characteristics of the Quimbaya culture, history and more, Postposmo. (https://www.postposmo.com/en/cultura-quimbaya/)

Los Quimbayas bajo la dominación española : estudio documental (1539-1810), Juan Friede, Banco de la República, 1963.

Los Quimbayas: Reseña etno-histórica y arqueológica, Luis Duque Gómez, Instituto Colombiano de Antropología, Colombia, 1970.

The thread of life: Symbolism of miniature art from Ecuador, Johannes Wilbert, Studies in Pre-Columbian Art and Archaeology, no. 12 (1974): pp. 1–112. (http://www.jstor.org/stable/41263423.)

Arte Precolombino Ecuatoriano: Las Fusaiolas o Torteras del Litoral, Funes Sánchez & Maria Antonieta, Published by Editorial Casa de la Cultura Ecuatoriana, Nucleo del Guayas, 1970.

Spinning and Weaving as Female Gender Identity in Post-Classic Mexico, Sharisse D. McCafferty and Geoffrey G. McCafferty, Textile Traditions of Mesoamerica and the Andes: An Anthology, edited by Margot Blum Schevill, Janet Catherine Berlo and Edward B. Dwyer, New York, USA: University of Texas Press, 2021, pp. 19-44. (https://doi.org/10.7560/777149-005)

The World on a Whorl: Considerations on Aztec Spindle Whorl Iconography, Jesper Nielsen, PreColumbian Textile Conference VII / Jornadas de Textiles PreColombinos VII. 5., 2017 (http://digitalcommons.unl.edu/pct7/5)

Representations on Pre-Columbian Spindle Whorls of the Floral and Fruit Structure of Economic Plants, Dorothy McMeekin, Economic Botany 46, no. 2 (1992), pp. 171–80. (http://www.jstor.org/stable/4255424.)

Spindle whorls from the Teotihuacan Valley, Mexico, MH Parsons, Anthropological Papers. Ann Arbor: University of Michigan Museum of Anthropology, 1972.

The Distribution of Late Postclassic Spindle Whorls in the Valley of Mexico, MH Parsons, American Antiquity 40 (2), pp. 207-215, 1975.