Seremoniakallo "Kapāla"

myyty

Tiibet, 1900-luvun alkupuoli, yksityiskokoelmasta Suomesta.

Tiibet on autonominen alue Kiinan kansantasavallan länsiosassa. Himalajan ylängöllä sijaitsevaa Tiibetiä kutsutaan usein "maailman katoksi" ja se käsittää valtavan alueen (pinta-ala on yli 2,5 miljoonaa neliökilometriä) joka on kooltaan kaksi kolmasosaa Intian kokoinen tai vaihtoehtoisesti yli kaksi ja puoli kertaa suurempi kuin Itävalta, Tanska, Ranska ja Saksa yhteensä. Yli 4,380 metrin korkeudessa lepäävää ja silminkantamattomiin jatkuvaa Tiibetin tasankoa reunustaa kolme jättimäistä vuoristoryhmää, joihin kuuluvat maailman korkeimmat huiput. Tiibetin alueelta alkavat useimmat Aasian suurimmista joista, itään ja etelään virtaavat Keltainenjoki, Jangtse, Mekong, Salween ja Bharmaputra. Tiibetin väestöstä etnisiä tiibetiläisiä on noin 92 prosenttia. Muita kansallisuuksia alueella ovat mm. monpat, ihobat, huit, dengit, tamangit, lhobat ja šerpat. Tiibetillä on pitkä historia, ja se on ollut vuoroin itsenäinen ja vuoroin valloitettu. Tiibetin kansan, kielen ja kulttuurin systemaattinen sortaminen on kuitenkin voimistunut 1900-luvun puolivälistä alkaen. Tiibet oli ollut vain nimellisesti osa Kiinaa, mutta käytännössä itsenäinen Kiinan tasavallan vuosina 1912-1949. Mao Zedongin johtamat kommunistit kuitenkin hyökkäsivät 7. lokakuuta 1950 Tiibetiin liittääkseen sen osaksi Kiinaa. Tästä alkoi mustaakin mustempi aikakausi Tiibetin historiassa. Vähäisen vastarinnan jälkeen Tiibetin oli taivuttava kiinalaisten teknisesti ja lukumääräisesti ylivoimaisen armeijan edessä. Tiibetin väkivaltaiseen miehitykeen kuului tiibetinbuddhalaisuuden tukahduttaminen, luostareiden systemaattinen tuhoaminen, poliittisen vapauden ankara rajoittaminen sekä laajamittaiset ja järjestelmälliset vangitsemiset, pakkoabortit, kidutukset ja teloitukset. 10. maaliskuuta 1959 tiibetiläiset nousivat kapinaan kiinalaisia miehittäjiään vastaan. Kiina kukisti kansannousun verisesti ja otti alueen entistä tiukemmin komentoonsa. Tuolloin yli 100 000 tiibetiläistä lähti hengellisen johtajansa Dalai Laman johdolla maanpakoon Intiaan. On arvioitu että vuoden 1959 jälkeen yli 1,2 miljoonaa tiibetiläistä on surmattu, 6000 luostaria tuhottu ja tuhansia kidutettu ja vangittu valheellisin perustein. Viime vuosista lähtien tiibetiläiset eivät ole voineet enää opiskella edes omalla kielellään.

Tiibetin pääuskonto on buddhalaisuus, joka saapui Intiasta ja nousi maan pääuskonnoksi 600-luvulla. Tiibetinbuddhalaisuus eli lamalaisuus kuuluu mahayanabuddhalaisuuden piiriin ja on värikäs ja mielenkiintoinen yhdistelmä maan vanhaa bön-uskontoa, Intiasta levinneitä Buddhan oppeja sekä usean eri Dalai-Laman opetuksia. Tiibetinbuddhalaisuus jakautuu useaan koulukuntaan, joista nyigma eli vanha koulukunta on alkuperäisin ja 1300-1400-luvuilla syntynyt gelug-koulukunta taas nuorin ja samalla johtavin. Näiden ja muiden oppien lisäksi Tiibetissä vaikuttaa bön-uskonto, jonka juuret ovat esibuddhalaisessa uskonnossa.

Kapāla on ihmisen pääkallosta valmistettu malja, jota käytetään rituaalisena välineenä niin hindulaisessa kuin myös buddhalaisessakin Vajrayānassa. Timanttipolku eli Vajrayāna (kutsutaan myös Tantrayāna, Mantrayāna) on buddhalaisuuden kolmas pääsuuntaus. Sitä kutsutaan myös buddhalaiseksi tantraksi. Siinä missä pienellä polulla (hīnayāna) päämääränä on tulla arhatiksi, suurella polulla (mahāyāna) ja vajrayānassa päämäärä on tulla bodhisattvaksi. Vajrayānassa keskeisessä asemassa on kokemuksen välittäminen Lamalta oppilaalle. Tantrisen meditaation harjoittaja tavoittelee valaistumista meditoimalla ja ympäröimällä itsensä symboleilla, jotka vastaavat harjoittajan uskonnollisia tavoitteita ja siten auttavat harjoittajaa suuntaamaan mieltään kohti vajrayānalaisuuteen kuuluvia hyveitä kuten muun muassa myötätuntoisia ja altruistisia ajatuksia, viisautta, eettistä käytöstä ja kärsivällisyyttä. Useat vajrayāna-jumaluudet ja henkiolennot, kuten mahāsiddhat, ḍākinīt ja dharmapālat on kuvattu kapālan kanssa, usein kannattelemassa sitä vasemmassa kädessään. Esimerkiksi ḍākinī ja meditaatiojumaluus Vajrayoginī pitää oikeassa kädessään kaarevaa veistä (kartika) ja kaataa vasemmassa kädessään olevasta kapālasta verta suuhunsa.

Tiibetissä kapālat on usein koristeltu näyttävästi jalometalleilla ja puolijalokivillä. Maljan nimi ”kapāla” on johdettu sanskritin kielestä ja tarkoittaa (ihmis)kalloa, erityisesti päälakea. Kapālaa käytetään monissa esoteerisissa rituaaleissa juomauhrien, kuten veren tai viinin tarjoiluun. Lamat käyttävät sitä uhrimaljana alttarilla, ja se nähdään symbolisena lahjana Jidamille (mietiskelyjumaluus) tai muille jumaluuksille. Nimi Jidam tulee sanoista "Ji " joka merkitsee mieltä ja "dam" joka on puhdas/erottamaton. Jidam kuvaa myös harjoittajan herännyttä luontoa tai puhdasta ilmentymää.  Jidamia mietiskellään vajrayānan visualisaatiomenetelmillä. Toinaan kapālaa on käytetty pienten taikinakakkusten (torma) tarjoiluun. Viini ja taikinakakkuset symboloivat verta ja lihaa ja niitä tarjoillaan kapālasta uhrilahjan ominaisuudessa vihastuneiden jumalien tai jumaluuksien lepyttämiseksi. Taikinakakkuset muotoillaan usein muistuttamaan ihmisen silmiä, korvia tai kieltä.

Kapāla itsessään symboloi viisautta (prajñā) ja tietoisuutta. Sen katsotaankin olevan viisauden lähde joka johdattaa valaistumiseen. Hindujen jumaluuksista kapālan kanssa on kuvattu ainakin Durgā, Kālī sekä Shiva, erityisesti Kala Bhairava-muodossaan (Shivan kiivas ilmentyminen, joka yhdistetään tuhoon). Kauhistuttava hindujumalatar Cāmuṇḍā, jonka nimen kerrotaan tulleen kahdelta hänen tappamaltaan demonilta (Chanda ja Munda) on myös kuvattu kapālan kanssa. Cāmuṇḍā on väriltään punainen tai musta ja yllään hänellä on seppele (muṇḍamālā) pääkalloista tai ruhjotuneista päistä. Hänellä on neljä, kahdeksan, kymmenen tai kaksitoista kättä ja niissä hän kantaa rumpua (ḍamaru), atrainta (triśūla), miekkaa, käärmettä (nāga), kalloilla koristeltua nuijaa (khaṭvāṅga), salamaa (vajra), uhrin päätä sekä viinimaljaa (panapatra) tai verellä täytettyä kallomaljaa.

Tiibetinbuddhalaisuudessa kuolema nähdään kahden elämän välisenä siirtymävaiheena ja vaikka se kokonaisuudessaan on hyvin merkittävä ja pyhä prosessi, muuttuu itse ruumis kuoleman hetkellä pelkäksi turhaksi astiaksi. Perinteisessä tiibetiläisessä  taivashautauksessa (bya gtor, myös jhator) edesmenneen ruumis tarjotaan ruoaksi ("almuiksi taivaan linnuille") korppikotkille, joiden uskotaan  Korppikotkien uskotaan myös olevan ḍākineja, myyttisiä jumalattaria ja "taivaan tanssijattaria", jotka kuljettavat sielut kohti seuraavaa jälleensyntymistä. Anteliaisuus ja myötätunto ovat tiibetiläisille keskeisiä arvoja, ja vainajan tarjoaminen linnuille nähdään täten anteliaisuuden osoituksena kosmologisesti tärkeitä ḍākineita kohtaan. Samalla taivashautaus on myötätunnon teko. Ruumiin tarjoama ateria pelastaa joukon muita eläimiä petolinnun kitaan joutumiselta. Taivashautauksen suorittavia ammattilaisia kutsutaan ruumiin murskaajiksi (rogyapas). He paloittelevat vainajan kehon ja murskaavat luut jauhoksi. Paloiteltu ruumis jätetään korkealle, avaralle hautapaikalle (durtro) hanhikorppikotkien ja himalajankorppikotkien ruoaksi. Toisinaan ruumis jätetään hautapaikalle sellaisenaan. Kapāloissa, kanglingeissa ja ḍamaruissa käytetyt kallot ja luut saatiin taivashautauksen yhteydessä. Luut valittiin hautapaikalta tarkasti. Tähän vaikutti useat eri tekijät, muun muassa vainajan ikä, sukupuoli ja kuolinsyy. Luut ja kallot sahattiin, puhdistettiin, voideltiin ja pyhitettiin käyttöön. Lopuksi ne koristeltiin taidokkailla kaiverruksilla, hopealla, pronssilla tai messingillä sekä puolijalokivi- (turkoosi) ja koralliupotuksilla, kirjailulla silkillä ja nahalla.

Ainutkertaisen, erittäin kauniin kapālan sisäpuoli on pakotettua ja hopeoitua pronssiseosta. Kallon ulkosivuja kiertävät hopeoidut, taidokkaasti pakotetut koristeet jotka on kiinnitetty hartsilla tai piellä. Viehättäviä korukiviupotuksia (turkoosi) maljan pohjalla sekä sivuilla. Ensiluokkainen kunto. Näyttävä patina ja kiillotetut hopea-osat. (Hopean laatua tai pitoisuutta ei ole tarkistettu). Iänmukaista kulumaa. Likaa ja pölyä. Kooltaan noin 18,5cm x 14,2cm x 7,5cm. Paino n. 415g.

Huom! Kaikki myymämme ihmisen osteologiset näytteet ovat joko entisiä lääketieteellisiä opetuskappaleita tai etnografisia seremonia-esineitä (mm. kapalat). Me emme myy, osta tai välitä eteenpäin osteologisia kappaleita joiden historia tai alkuperä on tuntematon tai joiden tuntomerkit eivät täytä näitä kriteerejä. Suomen laki kieltää hautarauhan rikkomisen (Suomen rikoslaki 563/1998, 17 luku, pykälä 12.).

Lainaukset, lähteet ja viitteet:

The Illustrated Encyclopedia of Hinduism, James G. Lochtefeld, Volume 1. The Rosen Publishing Group, 2001, p. 349.

The Handbook of Tibetan Buddhist Symbols, Robert Beer  Serindia Publications, Inc., 2003.

The practices and rituals of Tibetan Kapala skull caps, Ancient Origins - Reconstructing the story of humanity's past, April Holloway (https://www.ancient-origins.net/ancient-places-asia/practices-and-rituals-tibetan-kapala-skull-caps-00945).

Charnel- and Cremation Grounds, Rufus C. Camphausen (www.yoniversum.nl.).

Charnel Ground Ornaments and Implements, Rufus C. Camphausen (www.yoniversum.nl.).

Instruments of Burma, India, Nepal, Thailand and Tibet, Thomas E. Cross, M.M. Thesis, University of South Dakota, May 1983, pp. 73-75.

The Sanskrit tradition and tantrism, ed. Teun Goudriaan, Vol. 1, 1990, Brill. p. 38.

Tibetan Rituals of Death: Buddhist funerary practices, Margaret Gouin, Published March 29, 2012 by Routledge.

Chinnamasta: The Aweful Buddhist and Hindu Tantric Goddess,  Elisabeth Anne Benard, Delhi: Motilal Barnarsidass, 1994.

Hautapaikkana taivas, Ninnu Koskenalho, Kulttuurishokki, Antroblogi, 2018. (https://antroblogi.fi/2018/05/hautaus-paikkana-taivas/)