Oopiumipaino "Hintha"

145 €

Burma (Myanmar), 1800-luvun alkupuoli, yksityiskokoelmasta Tanskasta.

Pronssiseoksesta valettuja oopiumipainoja ei käytetty Burmassa (nyk. Myanmar) pelkästään oopiumin punnitsemiseen, vaan myös niissä lukuisissa liiketoimissa, joissa kauppaa käytiin painon mukaan. Aivan arkisia raaka-aineita ei näiden punnuksien avulla kuitenkaan punnittu. Arvokkaiden elintarvikkeiden lisäksi perinteisellä tasapainovaa'alla (kaksi pientä astiaa tai koria yksinkertaisen puuvarren varassa) punnittiin mm. kultaa, hopeaa, rubiineja, koralleja, helmiä, ylellisiä mausteita, kamferia, myskiä sekä erilaisia lääke-aineita. Varmuudella ainakin Kultaisen kolmion (engl. Golden Triangle, vuoristoalue Kaakkois-Aasiassa, Thaimaan, Myanmarin ja Laosin rajalla) kansat käyttivät pienempiä pronssipunnuksia oopiumin punnitsemiseen. Kultainen kolmio tuli tunnetuksi 1920-luvulla merkittävimpänä oopiumin tuotantoalueena.

Perinteiset eläinhahmoiset pronssipunnukset valmistettiin nk. Cire perduella eli menetetyn vahan menetelmällä (ransk. à cire perdue) jonka oletetaan saapuneen Burmaan joko Bengalista, Intian niemimaalta tai Yunnanista, Kiinasta. Aluksi valettavasta esineestä valmistettiin vahavalos, joka oli sisältä ontto ja jonka seinämien paksuus vastasi tulevan pronssiveistoksen vahvuutta. Vahamallin onttoon sisustaan valettiin ydin (keerna) ennen lopullisen esineen valua. Sen jälkeen muotti poistettiin, vahamalli viimeisteltiin ja sen pinta peitettiin tulenkestävällä muottimassalla ja se tuettiin tapeilla sisustaan. Muottiin tehtiin lopuksi metallin kaatoaukko sekä valukanavat. Muottia kuumennettiin, kunnes vaha suli ja valui pois. Tämän jälkeen sula pronssiseos kaadettiin vahan jättämään valuonteloon. Lopuksi muottimassa poistettiin valetun pronssiesineen ympäriltä ja pinta viimeisteltiin poistamalla valusaumat, valukanaviin jääneet tapit sekä tasoittamalla epätasaisuudet. Jokainen vahavalu oli näin oma ainoa kappaleensa, toista samanlaista ei ollut.

Perinteinen burmalainen oopiumipaino koostuu useimmiten tyylitellystä, myyttisestä eläinhahmosta joka seisoo tai lepää kuperan punnuksen päällä. Punnuksen alaosa on kuusikulmion, kahdeksankulmion, pyöreän tai suorakaiteen muotoinen ja toisinaan koristeltu yksinkertaisilla viivakuvioilla. Ahkeran käytön ja iän myötä pronssipunnuksen pinta on monesti patinoitunut tummaksi. Toisinaan punnus kastettiin mustaan lakkaan jonka  katsottiin suojaavan punnuksen pintaa kolhuilta ja korroosiolta. Oopiumipainoissa useimmiten kuvattu eläin on mystinen, tiibetinhanhea (Anser indicus) tai joutsenta muistuttava pyhä lintu, Hintha tai Brahmani (Sanskritiksi hamsa tai hansa) joka oli 500jaa - 1000jaa, nykyisen Thaimaan alueella sijainneen Mon-kansan kuningaskunnan (Dvaravati) virallinen tunnus. Hintha-linnulla on usein päälaelta niskaan ulottuva koristeellinen harjas, terävä ja toisinaan käyrä nokka sekä kookkaat pyöreät silmät. Kaula on lyhyt ja rintakehä vahvasti ulkoneva. Lähellä vartaloa olevat siivet ja pieni pyrstö kaartuvat yleensä aavistuksen ylöspäin. Jalkoja tai räpylöitä ei ole usein kuvattu kovinkaan tarkasti.

Toinen suosittu eläin on Toe (kutsutaan myös To), myyttinen kissaeläin, jonka katsottiin elävän Himalajan vuoriston metsissä. Toeta on kutsuttu virheellisesti Chintheksi tai Burman leijonaksi, vaikka kyse on aivan eri eläimestä, tai eläimistä. Toessa on piirteitä useista muista eläimistä. Sen kookas pää ja jykevä vartalo muistuttaa leijonaa, päälaelta kohoavat sarvet tuovat mieleen härän tai muntjakin. Hulmuava häntä ja kaviot taas muinaisen yunnanilainen hevosen. Burman kansanperinteessä tunnetaan erilaisia Toe-lajeja, kuten esimerkiksi aasianleijonaa muistuttava Toe-naya sekä härän kaltainen Toe-aung. Toe myinillä on taas monia hevosen piirteitä. Muut eläimet, kuten norsu (Chang), kana, kurki (Karaweik), hevonen, kilpikonna, hämähäkki tai kalat ovat oopiumipainoissa harvemmin kuvattuja aiheita.

Tical on massan (tai arkikielessä painon) yksikkö, jota on historiallisesti käytetty Indokiinassa, erityisesti Burmassa, jossa se nykyään tunnetaan nimellä kyat (kyattha), sekä Kambodžassa ja Thaimaassa (baht). Yksi tical vastaa nykyään noin 16,33 grammaa (vuodesta 1830). Aikaisemmin painoyksikön (1 tical) määrä vaihteli 10,4 gramman (n. 1400-luvulla) ja 15,0 gramman väliltä. Oopiumipainoja valmistettiin punnussarjoina. Yleisimmässä sarjassa oli kymmenen eri kokoista punnusta (esimerkiksi 100, 50, 20, 10, 5, (4), 2, 1, 1/2, 1/4 ja 1/8 ticalia). Sataa ticalia kutsutaan vissiksi ja se vastaa noin 1,6 kilogrammaa. Oopiumpainojen massa- ja mittajärjestelmää valvottiin huolellisesti ja niiden tarkkuus tarkistettiin säännöllisesti. Punnukset laillistettiin kuninkaallisten virkamiesten toimesta kussakin kaupungissa virallisilla lyötteillä. Brittien miehittäessä Burman vuonna 1885, otettiin yleisesti käyttöön pyöreät ja litteät, raudasta valetut punnukset. Pronssista valettujen, koristeellisten punnusten käyttö loppui vähitellen 1900-luvulle tultaessa.

Viehättävä, pitkään käytössä ollut ja hanhen piirteitä omaava, Hintha-lintua esittävä oopiumipaino. Kuusikulmion muotoista ala-osaa kiertää kolmet yksinkertaiset viivakuviot. 6-sakaraisen tähden muotoinen verifiointilyöte erottuu viivakuvioiden alapuolella. Hyvässä kunnossa. Täysin ehjä. Iänmukaista vahvaa kulumaa ja käytön jälkiä. Erittäin kaunis, syvän tumma patina, mahdollinen musta lakka-kerros. Likaa, pölyä ja maa-ainesta. Kooltaan noin 4,0cm x 2,9cm x 2,5cm. Paino n. 80g (5 tical).

Lainaukset, lähteet ja viitteet:

A Model Chronology of the Animal Weights of Burma (Myanmar), Hartmut Mollat, Anthropos 104/2009, pp. 533-542, Published By: Nomos Verlagsgesellschaft mbH, 2009.

Earth to Heaven: The Royal Animal‐Shaped Weights of the Burmese Empires, Donald Gear & Joan Gear, London: Twinstar, 1992.

Animal Weights from Burma and Beyond, R.J. Willis & G. Herman, River Books, 2019.

Analysis of historical Burmese opium weights and lead coins - metal origin, alloys and surface coating, Robert Lehmann, Hartmut Mollat, Ingo Horn, Ekkehard Döhring & Carla Vogt. Academia.edu.

Burmese Opium Weights, Sylvia Fraser‐Lu, Arts of Asia 1, pp. 73–81, 1982.

Opium Weights, Rolfe Braun & Ilse Braun, London: Braun, 1983.