Riipus "Huang"

2500 €

Song-dynastia, 960jaa-1279jaa, Kiina, yksityiskokoelmasta Suomesta.

Song-dynastia (kutsutaan myös Sung) oli yksi Kiinan keisarillisista dynastioista joka hallitsi vuosina 960-1279. Dynastia on yleisesti jaettu kahteen erilliseen ajanjaksoon. Pohjoiseen ja Eteläiseen Song-dynastiaan. Pohjoinen Song-dynastia ”Bei” (960-1127) hallitsi tuolloin koko Kiinaa, kunnes se menetti osia Pohjois-Kiinasta Liao-dynastialle (kutsutaan myös kitaanidynastiaksi) ja tämän jälkeen hallinneelle Jin-dynastialle (jota kutsutaan taas Jürchen-dynastiaksi). Eteläinen Song-dynastia ”Nan” (1127-1279) hallitsi nimensä mukaisesti vain Kiinan eteläosia. Eteläinen Song-dynastia taas menetti valtansa Kublai-kaanin (Tšingis-kaanin pojanpoika) johtamille mongoleille ja heidän perustamalleen Yuan-dynastialle.

Song-dynastian aikaa kutsutaan usein Kiinan renessanssiksi, sillä aivan kuten Euroopan renessanssissa, tekniikan ja keksintöjen kehitys sekä vanhojen tekstien uudet tulkinnat herättivät vanhoja ja synnyttivät uusia virtauksia. Song-dynastian aikana tekniikka edistyi isoin harppauksin useilla eri aloilla, muun muassa maataloudessa, rautateollisuudessa ja painotekniikassa. Aikakauden merkittävimpiin keksintöihin ja parannuksiin kuuluivat muun muassa paperiraha, mustaruuti, kompassi jne. Painotekniikan kehittyminen mahdollisti kirjojen ja dokumenttien saatavuuden koko kansalle.

Song-dynastian aikana kiinalaisen kulttuurin tuhansia vuosia jatkunut kehitys muovautui yhdeksi kokonaisuudeksi. Useat eri taiteenalat kukoistivat. Runous, kirjallisuus, kuvataiteet ja näyttämötaiteet olivat suosittuja. Song-dynastia oli myös kiinalaisen keramiikan kultakautta.

Tämä uskomattoman upea, jadesta kaiverrettu riipus on nimeltään "Huang". Huangit olivat jadehelmien ja kiekkojen ohella osa suurempaa riipus-kokonaisuutta (nimeltään Pei) jota kannettiin useimmiten vyötärölle sidottuna. Tämä moniosainen korukokoelma synnytti miellyttävän, heikosti helähtävän äänen korujen osuessa toisiinsa, etenkin jos riipuksien kantaja käveli kungfutselaisen tapaetiketin mukaisesti. Huangit ilmensivät varallisuutta ja korkeaa sosiaalista statusta. Rikkaat ja vaikutusvaltaiset tavattiin myös haudata jadekorujensa kanssa.

Näyttävä, koristeellinen huang on peräisin Song-dynastian aikakaudelta (960jaa-1279jaa), mutta edustaa tyyliltään varhaisempaa Zhou-dynastiaa. Huangin molemmille puolille, sen kumpaankin päähän on kaiverrettu taidokkaasti lohikäärmeet joilla on suuret, pullottavat silmät, leveät kuonot ja hurjat, avonaiset kidat. Huangin reunaa kiertää kapea harjanne ja sen sisäosa on täytetty pyöreillä, spiraalinmallisilla kohokuvioilla. Kaaren päällä lepää kaksi feeniks-lintua kannatellen helmeä. Jade on kauniin opaakkista, osittain läpikuultavaa ja väriltään hennon vaalean vihreää. Paikoitellen valkoisia ja punaruskeita juovia. Erinomaisessa kunnossa. Likaa ja maa-ainesta. Kooltaan noin 15,5cm x 4,5cm x 0,5cm.