Mineraali "Akaatti"

myyty

Rio Grande do Sul, Brasilia, yksityiskokoelmasta Hollannista.

Akaatti on kvartsin pienikiteinen, usein geodien muodossa esiintyvä, läpikuultavan raidallinen kalsedonimuunnosmuoto. Väriltään se on maitomaisen valkoista, mutta toisinaan myös sinertävää, punertavaa, vihreää ja ruskeaa. Akaatti on tuliperäinen kivilaji jonka raidat syntyvät kun emäkivi kiteytyy samanaikaisesti ontelon kaasukuplien kanssa. Akaatti ei aina täyty kokonaan sulalla massalla ja tällöin onteloon voi syntyä esimerkiksi vuorikristallikiteitä, ametistia, savukvartsia tai kalsiittia. Tällöin epätasaisen pyöreää kiveä kutsutaan geodiksi. Akaatti on saanut nimensä sisilialaisesta Achates-joesta, joka oli akaatin antiikin aikainen löytöpaikka. Pienikokoinen, halkaistu akaattigeodin puolikas on peräisin hollantilaisesta mineraalikokoelmasta. Upea kellertävän ruskea väri. Hyvässä kunnossa. Pieniä murtumia ja lohkeamia saattaa esiintyä. Iänmukaista kulumaa, likaa ja pölyä. Kooltaan n. 4,3cm x 4,0cm x 1,7cm. Paino noin 44g.