Seremonianaamio "Baba"

390 €

Abelam-kansa, Maprikin alue, Sepik-joki, Itä-Sepikin provinssi, Papua Uusi Guinea, 1900-luvun alkupuoli tai puoliväli, yksityiskokoelmasta Hollannista.

Massiivinen Sepik-joki kiemurtelee Uuden Guinean saarta 1,126 kilometrin pituisena, muodostaen paikoitellen valtavia tulvatasankoja, kosteikkoja ja räme-alueita. Sepik on Kaakkois-Aasian ja Oseanian alueen suurin täysin luonnontilainen, makeavetinen vesistö. Joen varrella sijaitsee noin 1500 järveä, juolua, jotka ovat muodostuneet vuolaana virtaavan joen mutkista vuosisatojen kuluessa. Sepikiä ympäröivän tasangon kasvillisuus koostuu trooppisesta sademetsästä ja vaikeakulkuisista räme- ja suo-alueista. Sepik-joen ja sen lukemattomien sivujokien jyrkkärinteisille penkereille on ripoteltu harvakseltaan erikokoisia kyläyhteisöjä, joiden asukkaat elävät lähes eristyksissä ulkomaailmasta. Ensimmäinen eurooppalainen Sepik-joella oli saksalainen Otto Finsch vuonna 1885. Sepik-joen siviilisaatioiden parissa tunnetaan yli 250 erilaista kieltä ja alueen etniset ryhmät nivoutuvat yhteen kaupankäynnin ja kulttuurisen vuorovaikutuksen avulla. Sepik katsotaan yhdeksi runsaimmista ja monipuolisimmista taidetta tuottavista alueista koko maailmassa. Jokea onkin osuvasti kutsuttu etnografisen taiteen eläväksi galleriaksi. Osa Sepik-joen etnisistä ryhmistä ovat onnistuneet säilyttämään muuttumattomina oman kansanperinteensä, uskontonsa ja kielensä tuhansien vuosien ajan. Alueen rikas kulttuurihistoria ulottuu myös sen tuottamaan taiteeseen. Alueen etnisillä ryhmillä on jokaisella oma tunnistettava tyylinsä, koski se sitten seremoniallisia naamioita, toteemipylväitä, huonekaluja, musiikki-instrumentteja, aseita, kilpiä tai koriste- tai käyttöesineitä.

Abelam-kansa elää Itä-Sepikin maakunnassa, Prinssi Alexanderin vuorijonon katveessa, lähellä saaren pohjoisrannikkoa. Eurooppalaiset saapuivat Abelam-kansan asuinalueelle 1920- ja 30-luvulla, mutta vasta 1960-luvulla kolonialismin jättämät jäljet alkoivat näkyä kansan kulttuurissa. Trooppisessa sademetsässä elävät Abelamit harjoittavat elinkeinonaan pääasiassa maanviljelyä. Tärkeimpiä viljelykasveja ovat taaro, bataatti ja jamssi. Ravintoa saadaan myös kausituotteista, kuten saago-palmuista, kookoksesta, banaaneista ja luonnossa villinä kasvavista hedelmistä ja kasveista. Abelam-kansaa on sanottu maailman taitavimmaksi jamssinviljelijöiksi. He ovat erikoistuneet nk. pitkän jamssilajikkeen (Dioscorea spp.) kasvattamiseen. Abelamien parissa nämä jamssilajikkeet tunnetaan nimillä wāpi ja ka (jāmbe). Ka-jamssia kasvatetaan pelkästään ravinnoksi, kun taas muutamia wāpin alalajeja kasvatetaan erityisissä Abelam-miesten hoitamissa, rituaalisesti latautuneissa puutarhoissa. Nämä jättimäisen kokoiseksi kasvavat jamssit määrittelevät niin viljelijänsä, kuin koko kylänkin asemaa ja sosiaalista statusta. Jamsseilla on hyvin suuri symbolinen ja rituaalinen merkitys Abelam-kansalle. Erityisissä rituaalisissa viljelykilpailuissa niitä vaihdetaan naapuriryhmien kauppakumppaneiden (sambura) kanssa. Ensiluokkaisen wāpi-lajikkeen (māmbutap) kookkaimmat yksilöt voivat saavuttaa jopa kolmen metrin pituuden. Nämä poikkeukselliset jamssit asetetaan julkisesti näytteille sadonkorjuun jälkeen.

Abelamien alue on jaettu maantieteellisesti ylä- ja alapuolella sijaitseviin topografisiin yksiköihin. Kylien rakenne on usein hyvin monimutkainen. Eri juurikaslajien mukaan järjestettävien rituaalien, jamssifestivaalien, kaupankäynnin ja initiaatioiden kautta kookkaimmat kyläyhteisöt (joista jokaisella on oma roolinsa tässä rituaaliverkostossa) nivoutuvat yhteen. Kylän merkittävimmät rakennukset, kuten aitat, varastotilat, makuu- ja asuintilat, naisten käyttämät menstruaatio-rakennukset ja seremoniarakennukset  sijaitsevat kolmion muotoisella alueella. Rakennuksten näkyvin osa muodostuu katosta, jonka kurkihirsi laskeutuu loivasti edestä taaksepäin. Rakennuksista näyttävimpiä ovat miesten seremoniatalot (korambo), joiden etualalla sijaitsee laakea seremoniallinen juhlakenttä (amei). Vain kookkaimmissa kylissä on korambo, ja jonka harjakorkeus voi yltää jopa 25 metrin korkeuteen. Koramboa ja ameita pidetään kylän keskipisteenä, mutta suuremmissa kylissä tämänkaltaisia keskusalueita voi olla jopa kymmenen tai viisitoistakin kappaletta.

Abelamin perinteinen uskonto pitää sisällään suuren joukon erilaisia ​​mystisiä eläimiä, henkiolentoja, esi-isähenkiä, jumaluuksia, kasveja ja objekteja. Näistä useimpien uskotaan kykenevän vaikuttamaan ihmisten elämään monin eri tavoin. Yliluonnollisia voimia lähestytään erilaisten rituaalien avulla, ottamalla osaa tärkeisiin seremonioihin ja käytäntöihin sekä välttämällä niitä toimia jotka saattavat suututtaa näitä olentoja. Henkiolennoista vahvimpia ja arvostetuimpia ovat esi-isien henget (ngwālndu). Nuoret Abelam-miehet tutustuvat henkiin peräkkäisten initiaatioseremonioiden kautta, joissa läsnä ovat ngwālndua esittävät puuveistokset, taidokkaat maalaukset kuin musiikki ja laulukin.

Seremoniallisesti merkittävistä jamsseista huolehditaan suurella vaivalla ja huolenpidolla. Viljelijät viettävät paljon aikaa puutarhassa tukemalla jamssien pitkiä köynnöksiä tukirakenteisiin ja säleikköihin, tarkastamalla mukuloita ja kitkemällä rikkakasveja. Hoitotoimenpiteet pitävät sisällään myös tarkastuskuoppien kaivamista, toissijaisten mukuloiden poistamista (jamssin mukulat kasvavat syvällä maan alla, jopa kahden metrin syvyydessä), maaperän möyhentämistä kasvavien mukuloiden alta ja ympäriltä sekä maagisten aineosien kaivamista maahan. Maagisesti toimivia aine-osia ovat mm. "pistelevä maali" (kwus nyengi), jonka sanotaan ärsyttävän jamssia ja saavan sen kasvamaan nopeasti syvälle maahan. Myös muita orgaanisia apuaineita käytetään, kuten kalkkia ja puutuhkaa. Jamssin kasvattamisen katsotaan vaatiivan erityistä huolellisuutta ja varovaisuutta. Vahvojen tunteiden näyttämistä vältetään, sillä niiden uskotaan haittaavan jamssin suotuisaa kasvua. Myös seksuaalinen aktiivisuus ja taisteleminen katsotaan tabuksi, sillä jamssin henki pystyy aistimaan nämä voimakkaat tunteet. Metsästysretket ja muut sosiaaliset tapahtumat vähenevät merkittävästi jamssien kasvatuksen aikana. Valmiiden, tarpeeksi kookkaiksi kasvaneiden seremoniajamssien näytteilleasettaminen on erittäin juhlallinen hetki. Naapurikylien kilpailevien kasvattajien ja kauppakumppanien odotetaan saapuvan aikaisin festivaalipäivän aattona. Kun kaikki osallistujat ovat kokoontuneet yhteen, tuodaan näyttävästi simpukoilla, sulilla ja koripunoksilla koristellut jamssit juhlakentälle. Jamssit  kiinnitetään paaluihin ja ne kannetaan kahden miehen voimin paikalle. Juhlavieraat osoittavat kunnioitusta merkitsemällä kasvin lehdillä (naarendu) kaikista laadukkaimmat yksilöt.

Jamssit asetetaan riviin tukeviin puukehyksiin seremoniarakennusten edustalle, jossa naapuriryhmien kauppakumppanit tarkastavat ja mittaavat ne huolellisesti. Tarkastuksen jälkeen osallistujat laulavat omia laulujaan, jotka liittyvät erityisesti jamssinvaihtoon ja sodankäyntiin. Sillä aikaa kun juhlavieraat tarkastelevat jamsseja, isäntäkylän naiset valmistavat juhla-aterian. Myöhään iltapäivällä jäljelle jäänyt juhlaruoka (jota on usein valmistettu suuria määriä) jaetaan kauppakumppanien ja juhlavieraiden kesken ja jonka jälkeen monet lähtevät kotimatkalle. Nuorempi juhlaväki saattaa jäädä jatkamaan juhlimista, laulujen ja tanssien jatkuessa aina aamunkoittoon asti. Viikkoa myöhemmin jamssit kuljetetaan vaihtokumppaneille naapurikylään. Jamssifestivaalien ja nuorten miesten initiaatioriittien jälkeen Abelam-kylän miehet rentoutuvat ja valmistautuvat  aloittaakseen jamssinkasvatuksen uudelleen hyvissä ajoin seuraavana vuonna.

Jamssifestivaalien aikana kaikista hienoimmat ja suurimmat jamssit on koristeltu muistuttamaan ihmistä. Niiden päälle puetaan samat seremonialliset tunnukset ja asusteet, joita myös festivaaliin osallistuvat initioidut miehet käyttävät. Seremoniallisten asujen katsotaan esittävän esi-isien henkiä (ngwālndu). Jamssien päihin asetetaan varta vasten niille suunnitellut naamiot, jotka on taidokkaasti punottu kasvikuidusta ja maalattu värikkäillä pigmenteillä. Näitä naamioita ei koskaan käytä ihmiset.

Näyttävä, ensiluokkainen jamssinaamio. Klassinen naamio on koristeltu keltaisella, mustalla ja punaruskealla pigmentillä joka on levitetty ohuen muta- tai savikerroksen päälle. Erinomaisessa kunnossa. Pölyä, likaa ja nokea. Kooltaan naamio on noin 31,0cm x 18,5cm x 4,5cm (ilman modernia jalustaa).

Viitteet, lainaukset ja lähteet:

Abelam Masks: New Perspectives, Richard Scaglion, 2020, Tribal Art No.96, pp. 42-49.

The Stars Are Eyes: A New Perspective on the Art of the Abelam, Marc Assayag, Montreal: Marc Assayag, 2019.

https://abelamculture.wordpress.com/

Yam Cycles and Timeless Time in Melanesia, Richard Scaglion, Ethnology, Vol. 38, No. 3, Summer, 1999, Published University of Pittsburgh- Of the Commonwealth System of Higher Education, pp. 211-225

Ceremonial Houses of the Abelam - Papua New Guinea, Brigitta Hauser-Schäublin, Goolwa: Crawford House Publishing, 2015, p. 173.

Yam Symbolism in the Sepik: An Interpretative Account, Donald F. Tuzin, Southwestern Journal of Anthropology, Vol. 28, No. 3, University of New Mexico, 1972, pp. 230–54.

Abelam, Encyclopedia of World Cultures, Encyclopedia.com, (https://www.encyclopedia.com)

https://www.art-pacific.com/artifacts/nuguinea/yammasko.htm.