Käsikirjoitus "Sinhala"

95 €

Singaleesit, Sri Lanka, 1900-luvun alkupuoli, yksityiskokoelmasta Hollannista.

Singaleesit on Sri Lankan suurin etninen ryhmä. Ceylonin historia ulottuu yli 10 000 vuoden taakse. Saaren alkuperäiskansa veddat saapuivat todennäköisesti Etelä-Intiasta. Nykyään veddoja on noin muutama sata. Singaleesit alkoivat saapua saarelle Luoteis- ja Koillis-Intiasta 500-luvulla eaa. Perimätiedon mukaan Intian keisarin Ašokan poika Mahinda toi saarelle buddhalaisuuden ja käännytti kaikki saaren asukkaat buddhalaisuuteen. Singaleesien nimen etymologia on epävarma. Paikallisen legendan mukaan singaleesit polveutuvat saarelle vuosien 543eaa - 483 eaa. välillä saapuneesta prinssi Vijayasta ja tämän muutaman sadan hengen seurueestaan. Prinssi Vijayan isä oli muinaisen Intian legendaarinen kuningas Sinhabahu, kun taas hänen isoisänsä oli legendan mukaan leijona (Sanskritiksi siṃhá). Tämän vuoksi Singaleeseja kutsutaan toisinaan "leijonakansaksi". Alkujaan Sri Lanka oli veddojen ja myöhemmin dravidialaisten kansoittama, jotka suurelta osin sekoittuivat indoarjalaiseen väestöön. Sri Lankassa singaleeseilla on hyvin vähän geneettistä tai antropologista pohjaa vaikkakin vaihtelua on joidenkin yläluokkaisten singaleesien (kuten kandylaisten) ja pienten jäljellä olevien täysveristen veddaryhmien välillä. Singaleesit puhuvat indoarjalaiseen kieliryhmään kuuluvaa sinhalin kieltä, jonka he toivat mukanaan pohjoisesta Intiasta noin 400-luvulla ennen ajanlaskun alkua. Malediiveilla puhuttu kieli divehi on läheistä sukua sinhalalle. Kieli on saanut vaikutteita myös alkuperäisasukkaiden, veddojen kielestä. Suurin osa maaseudulla asuvista singaleeseista harjoittaa elinkeinonaan maanviljelyä.

Valtaosa singaleeseista on buddhalaisia ja heitä pidetään ainoana etnisenä ryhmänä Etelä-Aasiassa, jotka harjoittavat theravada-buddhalaisuuden muotoa. Uskonto näyttelee merkittävää osaa singaleesien jokapäiväisessä elämässä. Buddhalaismunkeilla (bhikkus) on tärkeä rooli singaleesiyhteisössä, ja heillä katsotaan olevan myös jonkin verran poliittista valtaa. Huomattava on kuitenkin, että useat theravada-buddhalaiset singaleesit palvovat temppeleissä (devale) myös hindujumaluuksia. Uskonto pitää sisällään myös yliluonnollisia henkiä, kuten demoneja, aaveita ja pahoja henkiä. Sri Lankasta tuli Britannian alusmaa vuonna 1818. Kuitenkin jo vuodesta 1815 lähtien singeleesit jakautuivat kahteen etniseen ryhmään: etelä- ja länsirannikkoalueiden singaleeseihin, joihin eurooppalainen siirtomaakulttuuri vaikutti voimakkaammin, kun taas sisämaassa asuvat Kandyanin singaleesit ovat perinteikkäämpiä. Vaikka molemmat ryhmät jakavat yhteisen kielen ja historian, ne eroavat toisistaan kulttuurin ja tapojen suhteen. Sri Lankassa on edelleen voimassa epävirallinen kastijärjestelmä, vaikkei se sovikaan buddhalaiseen arvomaailmaan. Neljästä kastista ylimpään kuuluvat maanomistajat. Ylimmän kastin singaleeseja kutsutaan nimellä govigama, kun taas tamileilla nimi vellama. Useimmat tamilit ovat hinduja ja heillä kastijärjestelmä on tärkeämpi kuin singaleeseilla.

Muinaisen Egyptin papyruksen tavoin myös palmunlehtiä käytettiin kirjoitusmateriaalina Intian niemimaalla ja Kaakkois-Aasiassa jo noin 500eaa. Palmyrapalmun (Borassus) ja varjopalmun, eli talipottipalmun (Corypha umbraculifera) keitetyistä, kuivatuista ja savukäsitellyistä palmunlehdistä valmistettua kirjoitusmateriaalia käytettiin aina 1800-luvulle saakka, kunnes teollistumisen myötä modernit painokoneet korvasivat käsityönä valmistetut kirjoitusarkit ja niille kaiverretut käsikirjoitukset. Palmulehtikäsikirjoituksissa kirjoitettava teksti kaiverrettiin ohuella veitsellä tai teräväkärkisellä kirjoituspuikolla suoraan suorakaiteen muotoon leikatuille, käsitellyille ja kuivatuille palmunlehtiarkeille. Kirjoittaminen oli äärimmäisen tarkkaa ja aikaavievää. Mahdollisia kirjoitusvirheitä ei voinut juurikaan jälkikäteen korjata. Yleensä arkin molemmat puolet käytettiin. Kaivertamisen jälkeen mustaa pigmenttiä levitettiin arkin pinnalle ja pyyhittiin huolellisesti pois, jolloin muste värjäsi kaiverretun tekstin urat. Jokaiseen arkkiin puhkaistiin keskelle reikä, jonka läpi pujotettiin nyöri. Tällöin käsikirjoitusnippu pysyi koossa, aukesi viuhkan tavoin ja sitä pystyi helposti lukemaan. Yleensä käsikirjoituksen suojaksi kiinnitettiin puusta valmistetut yksinkertaiset kannet.

Pienikokoinen ja perinteinen käsikirjoitus koostuu 20 yhteenliitetystä palmunlehtiarkista jotka on täytetty molemmin puolin koristeellisella sinhalinkielisellä kirjoituksella. Käsikirjoitus on todennäköisesti katkelma buddhalaisesta tekstistä. Jokaisessa arkissa on kahdeksan tiiviisti kirjoitettua riviä. Puukannet ja käsikirjoituksen läpi kulkeva kaksinkertainen nyöri ovat uudempaa tekoa. Hyvässä kunnossa. Iänmukaista kulumaa, likaa ja pölyä. Kooltaan noin 17,0cm x 6,5cm x 2,6cm.

Lainaukset, lähteet ja viitteet:

Digital Enhancement of Palm Leaf Manuscript Images using Normalization Techniques, Zhixin Shi, Srirangaraj Setlur and Venu Govindaraju, Center of Excellence for Document Analysis and Recognition (CEDAR) State University of New York at Buffalo, Amherst, USA, 2010. (https://cedar.buffalo.edu/~zshi/Papers/kbcs04_261.pdf)

Burmese Palm Leaf Manuscripts, Max Close, Brandeis University, June 2016. (https://www.brandeis.edu/library/archives/essays/special-collections/burmese-texts.html)

Britannica, The Editors of Encyclopaedia. "Sinhalese". Encyclopedia Britannica, 19 Apr. 2016. (https://www.britannica.com/topic/Sinhalese)

Stories of Asian palm-leaf manuscripts, Adrian Plau, Wellcome collection, August 2022.(https://wellcomecollection.org/articles/YvD8DRAAAP0nyHTz)

Aspects of Manuscript Culture in South India, Rath Saraju, Brill Academic, 2012, pp, 158-168 & 252-259.