Terrakottaveistos "Jalisco"

Esikolumbiaaninen aikakausi, Jalisco-kulttuuri, Tala-Tonalá-tyyli, Länsi-Meksiko, n. 300eaa - 200jaa, yksityiskokoelmasta Suomesta.

Jalisco on yksi Meksikon osavaltioista. Pääkaupunki on Guadalajara, joka yhdessä Tonalán, Tlaquepaquen, Tlajomulcon ja Zapopanin kanssa muodostaa Guadalajaran metropolialueen. Naapuriosavaltioita ovat Nayarit, Zacatecas, Aguascalientes, San Luis Potosí, Guanajuato, Colima ja Michoacán. Lännessä osavaltio rajautuu Tyyneen valtamereen. Nimen "Jalisco" on arveltu syntyneen nahuatlin sanoista "xalli" (hiekka, sora) sekä "ixtli", joka tarkoittaa kasvoja tai silmää sekä laajemmin pintaa tai tasannetta. Nimi Xalisco tarkoittaisi tällöin "hiekkaista pintaa". Jaliscon esikolumbiaaninen kulttuuri ajoitetaan Mesoamerikan intiaanikulttuurien niin sanotun muotoutumisvaiheen myöhäiskauteen (n. 200eaa - 200jaa). Varhaiset nomadimaiset kansat vaelsivat Jaliscon  läpi metsästäessään suurriistaa (mm. mastodontteja ja mammutteja) jo noin 10 000 - 12 000 vuotta sitten. Alueen vanhimpia arkeologisia löytöjä on tehty Zacoalco- ja Chapala-järvien ympäristöstä. Aiemmin järvet olivat yhteydessä toisiinsa. Alueilta tehdyt löydöt koostuvat mm. ihmisten ja eläinten luunkappaleista, nuolenkärjistä, sekä luusta ja kivestä (mm. obsidiaani) valmistetuista, alkeellisista työkaluista. Muita ihmisen jättämiä muinaisia jälkiä ovat taidokkaat kalliopiirrokset ja luolamaalaukset joita on löydetty muun muassa Cabo Corrientesista, San Gabrielista, Jesús Maríasta, La Huertasta, Puerto Vallartasta, Mixtlánista, Villa Purificaciónista, Casimiro Castillosta, Zapotlán el Grandesta sekä Pihuamosta.

Maanviljelyn on katsottu alkaneen Länsi-Meksikossa jo noin 7000 - 5000 vuotta sitten. Mahdollisesti aiemminkin. Ensimmäiset yksinkertaiset kyläasutukset syntyivät Meksikon ylängölle, järvien ja jokien pientareille noin 1800eaa - 1500eaa. Saviastioita alettiin valmistaa samoihin aikoihin, noin 3500 vuotta sitten. Käytännöllisiä, mutta raskastekoisia keramiikka-esineitä valmistettiin arkikäyttöön ja seremoniallisiin käyttötarkoituksiin, kuten hautalahjoiksi. Jaliscon naapuriosavaltiosta, Michoacánista, El Opeñon arkeologiselta alueelta on löydetty savesta muovailtuja hahmoja, jotka ajoittuvat myös noin 3500 vuoden taakse. Vastaavia hahmoja on löydetty myös Jaliscosta. Noin 2300eaa - 2000 eaa. keramiikan valmistus levisi ihmisasutusten myötä laajemmalle alueelle. Varhaista maanviljelyn kehittymistä on tutkittu muun muassa Tehuacánin laaksossa ja Tlapacoyassa. Vuoteen 2000 eaa. mennessä Mesoamerikan kulttuurin klassiset piirteet olivat alueella jo käytännössä syntyneet. Keskitetty maanviljely (mm. papuja, maissia, kurpitsoja ym.) sekä pysyvä asumismuoto aloittivat niin kutsutun muotoutumisvaiheen. Tämä vaihe tunnetaan myös mesoamerikan intiaanikulttuurien esiklassisena aikakautena. Kausi jaetaan kolmeen osaan; Varhainen muotoutumisvaihe, noin 2500eaa - 1200eaa, keskinen 1200eaa - 600eaa ja myöhäinen 600eaa - 200 jaa. Noin 1850 eaa. ilmestyi Guatemalan ja Chapasin etelärannikon tuntumaan nopeasti kasvavia kyliä. Tämä synnytti useilla alueilla keskenään sotia käyviä päällikkökuntia kuin valtaansa laajentavia kaupunkivaltioitakin. Muotoutumisvaiheeseen näyttää liittyvän jossain vaiheessa tapahtunut väestön jakautuminen hallitsevaan, päällikön johtamaan ylimystöön sekä tavalliseen rahvaaseen. Esiklassisella aikakaudella kehittyivät niin arkkitehtuuri (pyramidit ja monumenttirakentaminen), taiteet, kirjoitustaito, uskonto kuin kaupunkikeskuksetkin (mm. Ixtépete). Jalisco on ollut historian saatossa useiden etnisten ryhmien ja kansojen asuttamaa aluetta. Näihin lasketaan bapamesit, caxcanit, cocat, guachilchilit, huicholit, cuyutecot, otomit, nahuat, tecuexet, tecot, tepehuanit, purépechat (taraskit), pinomet, tzaultecasit ja xilotlantzingat. Lisäksi on mainittu pinot, otontlatolit, corat, amultecat, xiximesit, tecuaresit, tecoxinesit ja tecualmesit.

Coliman, Jaliscon ja Nayaritin alueet kuuluivat vuosien 300 eaa. - 600 jaa. aikana suurelta osin nk. kuiluhautakulttuurin piiriin. Tarkkaa päättymisaikaa tälle hautaustavalle e ei kuitenkaan tiedetä. Länsi-Meksikon lisäksi kuiluhautaamista esiintyi myös Ecuadorissa, Perussa sekä Kolumbiassa. Kuiluhautojen koko ja muoto vaihtelivat suuresti. Haudat oli kaivettu maahan, tuliperäiseen tuffiin, pystysuoraan ja noin 3 - 20 metrin syvyyteen. Merkittäville henkilöille tavattiin valmistaa erityisen syviä, kookkaita ja koristeellisia hautoja. Jalisco- ja Nayarit-kulttuurin kuiluhaudat olivat rakenteeltaan pullon muotoisia tai/ja erillisillä sivukammioilla varustettuja. Kammioita oli yksi tai kaksi, joskus useampikin. On arveltu että kuiluhautauksissa vainajien mukana haudattiin perinteisten hautalahjojen lisäksi myös eläin- ja ihmisuhreja. Haudat saattoivat olla myös sukuhautoja. Kulttuurien vanhimmat kuiluhaudat on ajoitettu noin 200eaa. Vertailun vuoksi esimerkiksi Paracas-kulttuurin (n. 800eaa - 200jaa.) kuiluhaudat Perun etelärannikolla on ajoitettu n. 500eaa, kun taas Piurajoen Vicús-kulttuurin haudat noin 300 eaa. Kuten tavallisessakin hautauksessa, myös kuiluhautauksessa eliitin ja korkea-arvoisten henkilöiden hautakammiot täytettiin runsailla hautalahjoilla, jotka pitivät sisällään mm. keraamisia astioita, elintarvikkeita, koruja ja lukuisia pienoisveistoksia. Mitä arvostetumpi yhteisön jäsen oli eläessään ollut, sitä runsaammat olivat hautalahjat.

Jaliscon, Nayaritin sekä Coliman alueiden kuiluhautojen veistokset eroavat toisistaan niin tyyliltään kuin aiheiltaan. Jalisco-kulttuurin yleisin hautaveistostyyppi tunnetaan nimellä Ameca Gray (myös Ameca-Etzatlán-tyyli).  Nimensä mukaisesti harmaasta savesta valmistetut veistokset ovat kookkaita, onttoja ja taidokkaasti muotoiltuja. Suurin osa Jaliscon hautaveistoksista katsotaan kuuluvan tähän kategoriaan. Lisäksi joukko täysin erilaisia alatyyppejä on tunnistettu. Ameca-Etzatlán-tyylistä poikkeavia veistoksia tuotettiin huomattavasti vähemmän ja niiden valmistuksen uskotaan rajautuneen vain tietyille alueille. Näitä ​​tyylejä ovat San Juanito sekä Zacatecas. Kolmas, hyvin kiehtova Jalisco-figuriinien alaluokka kantaa nimeä Tala-Tonalá jota kutsutaan myös nimellä "lammaskasvoiset". Tala-Tonalá-tyylin ihmishahmoilla on pitkänomainen, venytetty pää. Zoomorfisia piirteitä korostavat kookas nenä, joka tuo mieleen eläimen kuonon sekä pienikokoiset, suippokärkiset korvat jotka muistuttavat lampaan korvia. Silmät ovat usein ovaalit, hiukan ulkonevat ja maalattu valkoisella pigmentillä. Suu on tiukka viiva nenän alla, toisinaan suupielet ovat kaartuneet hienoiseen hymyyn.

Taidokkaasti muovailtu ja klassista Tala-Tonalá-tyyliä edustava muinainen hautaveistos on täysin omaa luokkaansa. Naishahmolla on pitkänomainen, jykevä vartalo sekä tyylille ominaiset lyhyet raajat. Pää on pitkänomainen ja sitä koristaa päähine tai/ja kaksi kierteistä pantaa. Erittäin ilmeikkäät ja huolellisesti muovatut kasvot. Kuonoa tai nokkaa muistuttava nenä on epätavallisen kookas. Suu on terävä lyhyt viiva. Silmät on muotoiltu hienostuneesti ja maalattu valkoisella värillä. Teräväkärkisissä korvissa kookkaat, sylinterinmalliset venytyskorut. Hyvässä kunnossa. Iänmukaista kulumaa. Toinen käsi puuttuu, muuten täysin ehjä. Ei korjauksia. Jäänteitä punaisesta ja valkoisesta maalista. Likaa, pölyä ja maa-ainesta. Kooltaan noin 24,6cm x 9,3cm x 5,4cm. Paino n. 389g.

Lainaukset, viitteet ja lähteet:

Cultura aborigen en Jalisco, [Aboriginal culture in Jalisco] (in Spanish), Rosa María Espiritu Miguel, 3 December 2009, Mexico: State of Jalisco. Archived from the original on 26 March 2012. Retrieved 9 September 2011.

Ancient West Mexican Sculpture: A Formal and Stylistic Analysis of Eleven Figures in the Virginia Museum of Fine Arts, Crista Anne Pack, Virginia Commonwealth University, 2006 (https://scholarscompass.vcu.edu/cgi/viewcontent.cgi?article=2337&context=etd)

The Enduring Villages of Western Mexico, Stephan F. DeBorhegyi, Expedition Magazine 6.4 (1964): n. pag. Expedition Magazine. Penn Museum, 1964. (http://www.penn.museum/sites/expedition/?p=764)

Jalisco, History.com editors, updated: Aug 21, 2018, Original: December 1, 2009. (https://www.history.com/topics/mexico/jalisco)

Social Patterns in Pre-Classic Mesoamerica,  David C. Grove & Rosemary A. Joyce, 1999, Washington, D.C.: Dumbarton Oaks (pdf).

SOME INTERPRETATIONS OF THE HUITZILAPA SHAFT TOMB, Mestas C., Lorenza López, and Jorge Ramos de la Vega, Ancient Mesoamerica 17, no. 2 (2006): 271–81. (http://www.jstor.org/stable/26309479.)

Atlas of Ancient America, Michael Coe, Dean Snow and Elizabeth Benson, Oxford, 1986.

First Farmers, Peter Bellwood, 2005, pp.166, 239.

Sound, color and meaning in the metallurgy of Ancient West Mexico, Dorothy Hosler, World Archaeology 27: 100–115.

L'art précolombien en Mésoamérique (Precolombian Art in Meso America), Beatriz de la Fuente, Hazan, 2003, p. 124.

Sulkakäärme ja jaguaarijumala: Meksikon ja Guatemalan intiaanikulttuurit, Jyrki Talvitie & Anneli Ilmonen, Tampereen taidemuseo, 2001.