Okariina "Tairona"

985 €

Tairona-kulttuuri, Gairaca, Santa Marta, Magdalena, Pohjois-Kolumbia, 1000jaa - 1500jaa, yksityiskokoelmasta Tanskasta.

Tairona (myös Tayrona) oli esikolumbiaaninen sivilisaatio nykyisissä Cesarin, Magdalenan ja La Guajiran osavaltioissa Kolumbiassa, Etelä-Amerikassa. Kulttuuri kukoisti vuosina 200jaa - 1500jaa. Cundinamarcan Muisca-kulttuurin tavoin myös taironat olivat pitkälle kehittynyt siviilisaatio tunnettujen inkojen, mayojen ja asteekkien tapaan. Työkalujen perusteella heidän tiedetään harjoittaneen maanviljelyä (maissi, jukka ym), ja löydetyistä metalliesineistä on voitu päätellä muinaisen kulttuurin muistuttaneen chibchojen ja inkojen kulttuuria, vaikka taironat eivät ilmeisesti olleet näille sukua. Tiedetään että noin vuonna 1000jaa alkuperäiskansa caribit pakottivat taironat siirtymään rannikolta sisämaan ylängöille. 500 vuotta myöhemmin espanjalaiset konkistadorit saapuivat Pohjois-Kolumbiaan. Taironien nykyjälkeläisiä ja viimeisiä esikolumbiaanisen ajan heimoista ovat Kogit, jotka elävät eristyksissä Sierra Nevada de Santa Martan vuoristossa Kolumbian pohjoisosassa. Muinaisesta tairona-kulttuurista on saatu tietoja vain arkeologisista löydöistä ja satunnaisista maininnoista espanjalaisten valloittajien kirjoituksissa.

Taironat elivät tiheän kasvillisuuden ja sademetsien peittämillä jyrkillä vuorenrinteillä, Sierra Nevada de Santa Martan alueella, Kolumbian pohjoisrannikolla. Elinkeinonaan he harjoittivat penger- eli terassiviljelyä, kaupankäyntiä, kalastamista ja metsästämistä. Taironat loivat kookkaita asutuskeskuksia ja kaupunkeja, joissa asuintalot lepäsivät lakeiden kivitasojen päällä. Rakennukset olivat pyöreitä, savesta ja puusta valmistettuja ja niissä oli palmunoksista tehdyt kaltevat ja tiiviit olkikatot. Taironayhteiskunta tunnetaan ainutkertaisesta infrastruktuuristaan, joka piti sisällään niin kastelukanavia, kiviportaita, siltoja, viemäreitä, hautoja, kuin kivillä katettuja teitäkin. Yksi kuuluisimmista urbaaneista asuinalueista ja arkeologisista kohteista tunnetaan nimellä Kadonnut kaupunki (Ciudad Perdida). Kaupunki sijaitsee vuoristoalueella, sademetsän ympäröimänä ja osin peittämänä, noin 700 km pääkaupungista Bogotásta pohjoiseen. Arviolta noin 975 metriä merenpinnan yläpuolella lepäävä Ciudad Perdida on rakennettu 800-luvulla. Kaupunki löydettiin kuitenkin vasta vuonna 1972. Kaupunki oli todennäköisesti alueen poliittinen ja hallinnollinen keskus. Asukkaita kaupungissa oli noin 2000-8000 henkeä. Ciudad Perdida koostuu vuorenrinteeseen kaivetuista pitkistä terasseista (169), kivillä päällystetyistä tieverkostoista ja pyöreistä aukioista. Varsinaiselle sisäänkäynnille johtaa 1200 kiviporrasta, jotka kulkevat tiheän viidakon läpi. Ciudad Perdida on yksi merkittävimmistä esikolumbiaanisista kohteista Etelä-Amerikassa. Toinen tunnettu arkeologinen kohde, Pueblito, sijaitsee rannikolla. Tutkimusten mukaan se piti sisällään noin 254 terassia ja siellä asui arviolta noin 3000 ihmistä. Ennen espanjalaisten saapumista laaksossa oli lukuisia muita pienempiä kyliä ja asutuskeskuksia, jotka muodostivat keskenään kaupankäyntiin pohjaavan verkoston. Taironat osallistuivat itse jopa suolan tuotantoon, kuten Chenguesta, pienestä kalastajakylästä, tehdyt arkeologiset löydöt ovat osoittaneet.

Tairona-siviilisaation perinteinen hallintojärjestelmä pohjasi uskontoon. Tairona-miehet osallistuivat rituaaleihin, jotka kestivät päiviä tai jopa viikkoja kerrallaan. Koka-pensaan lehtien pureskelu oli tärkeä osa näitä seremonioita, samoin kuin meditaatio. Hallitsijat olivat osa shamaanieliittiä (mamos) jotka pystyivät hallitsemaan niin luonnonvoimia, kosmosta kuin ihmisten ajatuksia ja tekojakin. Tärkeä luoja ja jumalatar oli "suuri äiti" (Gaulcovang) joka antoi kosmisen tietoisuuden (aluna). Alunan katsottiin olevan kaiken tiedon alkulähde ja luonnon itsensä tietoisuus, tietoinen ja elävä voima. Taironat uskoivat, että shamaanit pystyivät hankkimaan erityistietoa kosmoksesta vapauttamalla sielunsa paaston aikana ja tanssittuaan alunalle. Shamaanit saattoivat myös vapauttaa sielunsa luontoon, liikkua eläinten parissa ja ottaa näiden ulkomuodon. Taironan perinteisessä taiteessa kuvataan usein juuri tätä muodonmuutosta eläimeksi. Esimerkiksi kuuluisa "lepakkomies"-hahmo, kuvaa shamaanin hidasta muuntumista lepakoksi.

Tairona-kulttuurin intiimi suhde luontoon ja rikkaat hengelliset uskomukset näkyvät heidän taiteessaan. Taironat tunnetaan ennenkaikkea taidokkaissa kultakoruistaan. Koruja valmistettiin myös keramiikasta, simpukankuorista, jadesta, akaatista, kvartsista, hopeasta, kuin kullan ja kuparin seoksestakin (tumbaga). Tairona-siviilisaatiolle kulta oli pyhä metalli ja sillä katsottiin olevan suuri hengellinen merkitys. Kulta edusti aurinkoa. Luoja ja "suuri äiti", Gaulcovang oli näet käyttänyt omaa kuukautisvertaan auringon luomiseen. Taironat valmistivat myös erittäin kaunista keramiikkaa. Punasavesta valmistettu, karkeampi käyttökeramiikka oli rakenteeltaan raskasta ja muodoiltaan pelkistettyä. Hienoa, syvän tummanharmaata tai lähes mustaa keramiikkaa tuotettiin pääasiassa seremonialliseen käyttöön sekä hautalahjoiksi. Se oli taidokkaasti viimeisteltyä, usein muottien avulla valmistettua ja rakenteeltaan kevyttä. Astioita koristivat usein zoomorfiset ja antropomorfiset hahmot. Tairona-keramiikan eräs kiehtova piirre on astiahuilujen suuri määrä. Niiden kappaleita on löydetty useista arkeologisista kohteista. Umpinaiset, usein muottien avulla valmistetut, keraamiset okariinat ovat näistä kaikkein tunnetuimpia.

Esikolumbiaanisten kulttuurien parissa sammakot ja rupikonnat yhdistettiin sateeseen, sitä seuranneeseen vehreyteen, kasvuun, ravintoon ja tätä kautta hedelmällisyyteen. Sammakoiden äänekäs kurnutus ennusti rankkoja sadekuuroja tai jopa myrskyä. Tämän vuoksi niitä on pidetty myös taitavina sateentekijöinä. Ajatus sammakoista hedelmällisyyden symboleina juontaa luultavasti siitä tosiasiasta että sammakot munivat kerralla tuhansia munia ja tapaavat istua kyykyssä, asennossa joka yleensä yhdistetään synnytykseen. Lumoavan kaunis, merkittävä keraaminen okariina on muotoiltu istuvan sammakon tai rupikonnan muotoon. Sammakon suun yläpuolella, nenänreikien alapuolella sijaitsee soittimen puhallusaukko. Neliönmallinen ääniaukko sijaitsee kaulassa. Vartalon molemmilla sivuilla kaksi sormiaukkoa. Sammakolla on ilmeikkäät kasvot ja kookkaat, pyöreät silmät. Vartalo on sopusuhtainen ja realistinen. Selkää ja kylkiä koristaa risteilevät viivakuviot ja pisteet. Syvän harmaanruskea, lähes musta sävy. Ensiluokkaisessa kunnossa. Täysin ehjä. Iänmukaista merkityksetöntä kulumaa, likaa ja maa-ainesta. Upea kiiltäväksi kiillotettu patina. Iäkäs museon numerointi pohjassa. Kooltaan noin 9,4cm x 6,5cm x 6,0cm. Paino n. 143g.

Huom! Vastaava kappale:

The Penn Museum, Philadelphia, Object Number: 2017-23-82 (https://www.penn.museum/collections/object/543194

Lähteet, liitteet ja viittaukset:

Tairona Civilization, Prapti Panda, World History Encyclopedia, Last modified December 05, 2016. (https://www.worldhistory.org/Tairona_Civilization/)

Tairona Civilization: People & Artifacts, Study.com, 10 December 2020. (study.com/academy/lesson/tairona-civilization-people-artifacts.html)

Tairona Art, Jewelry & Ceramics, Study.com, 24 January 2021, (study.com/academy/lesson/tairona-art-jewelry-ceramics.html)

Archaeology of Santa Marta Colombia. The Tairona Culture. Part II, Section 2. Objects of Pottery, with an Appendix on Ceramic Technology, Mason, J. Alden & Donald Horton, Publications of the Field Museum of Natural History, Anthropological Series 20, no. 3 (1939), pp. 275–424. (http://www.jstor.org/stable/29782191)