Puupikari "Qiru"

1250 €

Esikolumbiaaninen aikakausi, Inka-kulttuuri, Andien vuoristo, Peru, 1500-luvun loppu tai varhainen 1600-luku, yksityiskokoelmasta Suomesta.

Inkavaltakunta (1438jaa - 1533jaa) oli eteläamerikkalaisten intiaanien Andien vuoristoon luoma suuri imperiumi. Inkavaltakunnan (ketšuaksi Tawantinsuyu, neljän piirin valtakunta) keskus oli nykyisen Perun alueella, ja se ulottui nykyisen Kolumbian ja Ecuadorin rajavyöhykkeeltä aina Chilen keskiosiin saakka. Yli 4000 kilometriä pitkään valtakuntaan kuului hyvin erilaisia alueita rannikon kuivista erämaista ja Andien kylmistä, lumipeitteisistä huipuista aina sisämaan trooppisiin sademetsiin asti. Inkakulttuurin juuret ulottuvat noin 1200 jaa, mutta inkaimperiumin kausi alkoi vasta 1400-luvun alkupuolella. Inkavaltakunnan kulttuuri sijoittuu arkeologisesti ns. myöhäiseen horisonttiin. Inkakulttuuri perustui pitkälle Perun Keski-Andien ja Tyynenmeren rannikon aikaisempiin sivilisaatioihin, jollaisia olivat Caral, Kotosh, Chavin, Tiwanaku, Wari ja Sicán, Paracas, Nasca, Moche sekä Chimor, jotka ovat tulleet esille arkeologisissa kaivauksissa. Näistä vain Chimorista on säilynyt perimätietoa.

Perun varhaiskeraaminen kausi (varhainen muotoutumisvaihe) on Perun rannikon ja ylängön intiaanikulttuurin varhainen kehitysvaihe, jolloin saviastioiden tekotaito ja maissinviljely yleistyivät. Se on ajoitettu noin 2000eaa - 900 eaa. Tällöin uusia suuria temppelikeskuksia ilmestyi laajalle alueelle Perun rannikolle, jokilaaksoihin ja sisämaahan, sekä aikaisemmin valmistuneet kasvoivat. Tämän ajan rakennelmat olivat Andien historian suurimpia. Kausi oli ns. U-temppeleiden ja pyöreiden syvennysten kulta-aikaa. Niissä järjestettiin luultavasti uhrirituaaleja maan ja meren jumalille, joissa uhrattiin eläinten lisäksi myös ihmisiä. Laajan mittakaavan kasteluviljely alkoi, samoin kehitettiin kangaspuut. Tätä kautta edelsi Perun esikeraamisen kauden loppuvaihe. Yhteiskunnallinen eriarvoisuus näyttää lisääntyneen tällä kaudella.

Tarkalleen ei tiedetä mistä ketšuaa puhuneet inkat saapuivat Cuzcon alueelle, Urubambajoen tuntumaan. Varhainen, maanviljelyyn pohjannut kyläkulttuuri levittäytyi noin 1500 eaa. Cuzcon laaksoon. Eteläistä Chiripan kulttuuria etäisesti muistuttava Chanapata-kulttuuri oli vaikuttanut alueella (n.1000eaa -200 eaa.) Qotacalla-siviilisaatio (500jaa - 900jaa.) sekä massiivinen Wari-kulttuuri (n. 500jaa - 1000jaa) valoivat vankan pohjan inkavaltakunnan syntymiselle. Juuri ennen inkakulttuurin alkua vaikutti Cuzcon ympäristössä myös Killke-kulttuuri (n. 900jaa - 1200jaa). Inkavaltakunta oli 1200-luvulla vain yksi vuoristoalueen lukuisista heimoista, joihin kuului muun muassa chachapoya, jonka rakentamia kyliä on löydetty vasta hiljattain. Inkojen kanssa kilpailivat Perun Andien vuoristoisella ylängöllä muun muassa mohinat, chankat ja huancat.

Inkaimperiumi oli pääkaupunki Cusco keskuspaikkanaan jaettu neljään hallinnolliseen alueeseen (Suyu). Valtiota johti inkakuningas, "auringon poika" (Sapa Inca). Hierarkiassa seuraavalla tasolla olivat Cuscon merkkihenkilöt, korkein neuvosto (hunu), jota hallitsija kuunteli neuvoa antavana elimenä. Neuvoston jäsenistö koostui valtakunnan neljän hallintoalueen johtohenkilöistä, ja se toimi yhdyssiteenä paikallishallinnon yksiköihin. Neljän hallintoalueen johtajia olivat varakuninkaat (capac). Hallintoalueet muodostuivat provinsseista, joiden johdossa oli yksinvaltias (toricoc), syntyperäinen capac inka. Hänen alamaisiaan olivat neljä paikallista ylimystä (huño), jotka toimivat noin kymmenentuhannen ihmisen päällikkönä. Inkojen kymmenjärjestelmän mukaisessa käskyvaltahierakiassa huñoja seurasivat tuhannen ihmisen päälliköt ja edelleen sadan ihmisen päälliköt, joiden tehtävät liittyivät työveron ja tuotannonjaon valvontaan. Inkat puhuivat ketšuan kieltä, mutta suuren valtakunnan alueella puhuttiin myös muita kieliä kuten aimaraa ja urua. Koko valtakunnan alueella asui enimmillään noin 6-12 miljoonaa ihmistä. Inkat olivat taitavia insinöörejä ja arkkitehteja. Inkojen rakennustaidosta todistaa muun muassa Perussa sijaitseva Machu Picchu ja rauniokaupunkia ympäröivien vuorten rinteisiin rakennetut pengermät. Valtion yhtenäisyyttä palveli tieverkko, joka yhdisti pääkaupungin ja provinssit. Massiiviset, jopa viisi metriä leveät tiet laskeutuivat portaina suoraan vuorten rinteiltä ja ylittivät joet riippusiltoja pitkin. Viralliset lähetit (chasquisit), joiden vastuulla oli quipujen, viestien ja lahjojen kuljettaminen, käyttivät teitä jatkuvasti. Teiden varsilla oli rakennelmia, tamboja (ketšuaksi: tampu) joita käytettiin hallinnollisiin ja sotilaallisiin tarkoituksiin. Rakennuksista löytyi tyypillisesti ruokaa ja varusteita, jonka lisäksi kiertävät valtion virkamiehet käyttivät niitä majataloina.

Inkoilla ei ollut markkinataloutta tai rahaa, kauppoja tai toreja, eikä juurikaan kauppiaita. Kansalaiset saivat välttämättömyystarvikkeensa valtion varastoista, eikä mitään tarvinnut erikseen ostaa. Talouden kirjanpidossa käytettiin solmukirjoitusta (quipu), jolla voitiin merkitä tavaramääriä ja tavaroiden lajeja. Suurin osa kansalaisista oli maanviljelijöitä. Tärkeimmät viljelykasvit olivat maissi, quinoa, bataatti, avokado, tomaatti, perunat ja kurpitsat. Kotieläiminä pidettiin laamoja, alpakkoja, koiria ja marsuja. Kalastamista harjoitettiin. Meressä ja Titicacajärvessä oli runsaasti kalaa, jota pyydettiin koukuilla ja verkoilla. Alkoholia käytettiin. Suosittu juoma (chicha) oli valmistettu maissinsiemenistä. Inkakansan pääjumalana oli auringonjumala (Inti), jonka ohella kunnioitettiin luojaa (Viracocha), sateen jumalaa (Apu Illapu), kuuta, tähtiä, salamaa ja sateenkaarta. Uskonnollisissa rituaaleisssa jumalille ja luonnon pyhille paikoille uhrattiin eläimiä sekä ihmisiä, etupäässä lapsia.

Inkavaltion lyhyeksi jäänyt kukoistuskausi päättyi kun Francisco Pizarron johtamat espanjalaisjoukot saapuivat vuonna 1532 Peruun ja alistivat inkavaltion keskusalueet hallintaansa. Pizarron joukot vangitsivat inkakuningas Atahualpan (n. 1502-1533) Cajamarcassa vuoden 1532 marraskuussa. Atahualpa maksoi vapauttamisekseen tyrmän täydeltä aarteita (kultaa ja hopeaa), mutta espanjalaiset nostivat häntä vastaan Pizarron-vastaisen salaliittosyytöksen, josta hänet tuomittiin poltettavaksi. Kun Atahualpa suostui ottamaan kasteen, tuomio muutettiin kuristamiseksi. Hänet mestattiin 26. elokuuta 1533. Tämän jälkeen espanjalaiset etenivät heitä tukevien inkojen ja muiden intiaaniliittolaisten avulla Cuzcoon. Espanjalaisten julma miehityshallinto nosti inkat pian vastarintaan, ja he jatkoivat sisällissotaa Andeille vuoteen 1572 asti, jolloin espanjalaiset valtasivat Vilcabamban, viimeisen inkojen tukikohdan. Inkat kapinoivat kuitenkin vielä 1780-luvulla.

Esikolumbiaaniseksi taiteeksi katsotaan kuuluvan kaikki ne alkuperäiskansojen luomat esineet jotka ajoittuvat toiselta vuosituhannelta ennen ajanlaskumme alkua aina Kristoffer Kolumbuksen saapumiseen saakka (1492), jolloin eurooppalaiset valloittivat olemassa olevat intiaanikulttuurit. Useimmat esikolumbiaaniset sivilisaatiot katosivat kuitenkin jo ennen eurooppalaisten saapumista ja ne tunnetaan ainoastaan arkeologisten kaivausten perusteella. Tunnetuimmat korkeakulttuuriset paikat olivat mayojen kaupunkivaltiot sekä atsteekkien ja inkojen imperiumit. Myös Kolumbian intiaanikulttuurit voidaan luokitella kehittyneiden joukkoon, samoin Pohjois-Amerikan Mississippin kulttuuri.

Alkoholin nauttiminen oli suosittua kaikissa inkojen yhteiskuntakerroksissa. Chicha on maissista valmistettu fermentoitu alkoholijuoma, jota vanhat naiset valmistivat puremalla maissinsiemeniä ja sylkemällä ne vesiastiaan. Alkoholia, erityisesti chichaa nautittiin useimmiten savesta, puusta tai metallista (hopea ja kulta) valmistetusta astioista, qiruista (tunnetaan myös nimillä kero, quero tai qero). Qiruja valmistettiin samalla kertaa kaksi täysin identtistä kappaletta. Tämä noudatti tapaa, jonka mukaan kaksi henkilöä kohottivat yhteisen sopimuksen kunniaksi maljan ja joivat samankaltaisista astioista samaan aikaan. Qiruja käytettiin myös chichan tai veren kaatamiseen juomauhrien ominaisuudessa merkittävien seremonioiden aikana. Qirujen koristemaalausten klassinen aihe kuvaakin usein juuri maissin viljelyä.

Äärimmäisen kaunis, puusta sorvattu kookas qiru on peräisin inkakulttuurin parista ja ajoittuu juuri espanjalaisvalloituksen jälkeiseen aikaan. Elegantin, korkean astian kylkiä kiertävät taidokkaat koristemaalaukset joissa on kuvattu muun muassa ihmisiä harjoittamassa maanviljelyä, runsaita kukka- ja kasviaiheita sekä geometrisiä, abstraksteja muotoja. Väreinä toistuvat hehkuvan vihreä, keltainen, punainen ja okra. Hyvässä kunnossa. Iänmukaista kulumaa ja naarmuja. Jalasta lohjennut pieni pala, muuten ehjä. Mahdollisia myöhempiä korjausmaalauksia. Likaa, pölyä ja maa-ainesta. Kooltaan noin 16,0cm x 9,7cm x 9,6cm. Paino n. 395g.

Lainaukset, viitteet ja lähteet:

Inca Civilization, Mark Cartwright, World History Encyclopedia. Last modified September 15, 2014 (https://www.worldhistory.org/Inca_Civilization/).

The Incas and Their Ancestors : The Archaeology of Peru, Michael E Moseley, Thames and Hudson, 1992.

Life of the Incas in Ancient Peru, Jésus Romé & Lucienne Romé, [Barcelona]: Liber, 1987.

The Incas: New Perspectives, Gordon F. McEwan, Santa Barbara, California: ABC-CLIO, 2006.

Ancient Inca  (Part of Case Studies in Early Societies), Alan L. Kolata, University of Chicago, Cambridge University Press, 2013.

The Incas, Terence N. D'Altroy, Wiley, 2014.

Religion and Empire: The Dynamics of Aztec and Inca Expansionism, Geoffrey W. Conrad & Arthur A. Demarest, Cambridge University Press, 1984.

Tawantinsuyu : The Inca State and Its Political Organization, Martti Pärssinen, Gummerus, 1992.

Tawantinsuyu - inkojen neljän piirin valtakunta, Sakari Kauppinen, Web Archive.

Inkavaltio ja sen kulttuuri, Rafael Karsten, Tammi, 1946.

Conquistadorit - espanjalaiset valloittajat (Los conquistadores, 1969.), Hammond Innes, Suom. Kyllikki Villa ja Anita Paajanen-Mannila, Helsinki: Uusi kirjakerho, 1973.

Perun kultaa ja jumalia (Gold und Götter von Peru, 1963), Hans Baumann, suom. Kaarina Jaatinen, Hämeenlinna: Karisto, 1966.

Kultakruunu ja höyhenviitta: Inkat ja heidän edeltäjänsä - Perun kolme vuosituhatta, Anneli Ilmonen & Jyrki K. Talvitie, Tampereen taidemuseo, 2001. Sarja: Tampereen taidemuseon julkaisuja 94.

Muinaiset intiaanikulttuurit, Hanne-Luise Danielsen, Bonnier Publications International 2013.